keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Sähköinen tukka?

Olen kirjoittanut tästä tuotteesta ainakin kahdesti aiemmin, mutta nyt aihe oli taas niin ajankohtainen, että ei muuta kuin muistutusta kehiin. Healthy Sexy Hairin Soy Tri-Wheat Leave In Conditioner on kirjaimellisesti ainoa tuote, joka avaa mulla takkuisimmankin tukan, mutta ennen kaikkea pitää sen helppona ja huolettomana näin talviaikaan!! Käytän tätä ympäri vuoden ja matkoilla mulla on pieni matkakokoinen puteli aina mukana. En lähde edes mökille yhdeksi yöksi ilman tätä ihmetuotetta!


Reilu viikko sitten hoitsikka loppui ja olin menossa hakemaan sitä lisää Kampin Choicesta, kuten olen tehnyt en enää edes muista miten pitkään, ja kyseinen liike kertoi, että he olivat luopuneet sarjasta! Siis mitä?! Kiireen takia en päässyt tilaamaan tuotetta heti taikka selvittämään mistä muualta sitä saisi, mutta muutama päivä sitten mulla loppui myös matkakoko. Ei auttanut kuin ottaa hainhammas käyttöön ja vetää mummonuttura niskaan, sillä en oikein tykkää, kun hiukset liimautuu kasvoihin ja takkiin kiinni. Kaappini on pullollaan erilaisia hiustuotteita, mutta yksikään ei pysty ratkaisemaan ongelmaa yhtä hyvin!

Tuote löytyi lopulta täältä ja näyttäisi olevan nyt pienessä alessakin, mutta minut yllätti paketin sisältö. Pullo, joka näyttää edelleen turkoosilta verkkokaupan sivuilla ja Sexy Hairin omilla sivuilla olikin yhtäkkiä punainen ja sitä koristaa Marylinin kuva....hmmm? Maailman tärkein asia, mutta jotenkin mua miellyttää vanha ulkonäkö enemmän. En tiedä onko tässä jokin kamppis kyseessä, mutta jos joku lähtee etsimään kyseistä tuotetta liikkeestä, niin huomatkaa, että pullo ei ehkä enää olekaan turkoosi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa, että päätit jättää kommentin! Piristät päivääni! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...