maanantai 8. helmikuuta 2016

Pregnant and pretty, yeah right!

Tehdään heti alkuun yksi asia selväksi. Kun päätin jatkaa blogia, niin päätin kirjoittaa edelleen muodista ja kauneudesta, elämästä yleensäkin, mutta varsinaista vauvablogia tästä ei tule. Se on kuitenkin varmaa, että uutinen on pistänyt mun elämän ja ajatukset totaalisesti sekaisin, joten pakkohan tästäkin aiheesta on vähän avautua!

Enpä olisi uskonut, että kun asiasta vihdoin kuulen, niin asia tuntuu jotenkin todella luontevalta. Mutta hyvä niin. :) Oma suhtautuminen asiaan todellakin yllätti, mutta yllätti aika moni muukin asia. Tiedän, tai uskon, että kukin raskaus on erilainen, mutta…..MIKSI KUKAAN EI KERTONUT MITEN FYYSISTÄ TÄMÄ ON?!!



Sain tietää asiasta todella varhaisessa vaiheessa ja soittaessani neuvolaan ekaa kertaa sanoin, että missään ei tunnu, mutta viisi raskaustestiä näyttää jotain kummallista tuplaviivaa. No ei siitä mennyt kuin viikko, niin oli pakko avata farkkujen nappi autossa istuessa. Toimisto, jossa olin istunut kaksi vuotta suoraan ilmastointilaitteen alapuolella, niskat jumissa, tuntui yhtäkkiä saunalta. Kuukauden vielä sinnittelin, mutta sitten oli pakko ostaa Hennesin mammafarkut. Nice. Siinä kohtaa oli enää sellainen seitsemän kuukautta edessä.

Tämän lisäksi helvetti repesi jossain toisen kuukauden kohdalla ja mä tunsin itseni paitsi väsyneeksi ja nälkäiseksi, niin myös harvinaisen huonovointiseksi. Työpäivät olivat yhtä tuskaa, kotimatka tuntui pitkältä putkelta ilman valoa tunnelin päässä, ja illat ja viikonloput vietinkin sitten horroksessa ja täristen viltin alla. Töissä en vielä halunnut kertoa, mutta näin jälkikäteen täytyy sanoa, että oma ”halki, poikki, pinoon ja kotiin nukkumaan” -asenne toi itseasiassa loppuviimeksi harvinaisen hyvät tulokset….kumma juttu! Mä kun pelkäsin, että raskaus ja äitiysloma jotenkin haittaisi mun uraa, mutta tajusinkin jo puolessa välissä, että se itseasiassa tuo elämään lisää priorisointikykyä, stressinsietokykyä ja itsevarmuutta, hah!



No, miten ne muoti ja kauneus tähän liittyvät? Tiedättekö kun sanotaan, että raskaana nainen hehkuu? Mä en tiedä siitä mitään. Mä katselin jo vuosia aiemmin ihania mammakuvia Miroslava Dumasta, Victoria’s Secretin malleista, kuuluisista bloggaajista ja julkkiksista, ja ajattelin, että heidän vatsansa näyttivät himottavalta asusteelta. Asusteelta, jota mulla ei ollut. Däm it. Keräsin kuitenkin Pinterestiin lukuisia asukuvia varmuuden vuoksi…

Viimeisen kolmanneksen kohdalla voin jo todeta, että totuus mun kohdalla on ollut aivan toinen! Suurimman osan ajasta, olen käyttänyt pelkästään mustia vaatteita, jätin korot kotiin, vähensin radikaalisti meikkiä ja luovuin hajuvedestä puhtaasti siitä syystä, että mä voin pahoin pelkästään niiden näkemisestä, haistamisesta puhumattakaan! Nyt pahin on jo helpottanut, mutta neljännelle, ellei viidennelle kuukaudelle asti pidättelin hengitystä suihkussa hiusten pesun ajan. Töissä ja kaupungilla, jonka läpi oli kuljettava joka päivä, tunsin itseni "hippimuumiksi", ja vielä sairaaksi sellaiseksi. Ja ennen kaikkea jouduin syömään sanani siitä, että jos minä olen joskus raskaana, niin minä en ainakaan… Sitten tuli vielä ne pakkaset ja takitkin menee just ja just kiinni, hohhoh! Vaikka väitetään, että helteellä on raskasta olla raskaana, niin on se raskata talvellakin!



Viimeisimpänä olen alkanut miettimään uskallanko värjätä hiuksia ennen toukokuuta? Viikonloppuna sain juurikasvun yllättävän kivasti piiloon sävytenaamiolla, mutta saa nähdä riittääkö se enää kuukauden päästä? Töitä olisi kuitenkin vielä pari kuukautta ja jotenkin tuntuu ironiselta tehdä töitä, opiskella ja kirjoittaa blogiin kauneusasioista, kun olo on kaikkea muuta kuin kaunis, haha!

Muita oireita en lähde tässä luettelemaan, rajansa kaikella, mutta sanotaanko näin, että luojan kiitos töitä ei ole enää kuin se pari kuukautta ja kevät on tulossa. Lämpimät kelit tarkoittavat kevyempää pukeutumista, enemmän kenkävaihtoehtoja ja ehkä vihdoin pääsen sinne kampaajalle ja saan omat nahkahousut jalkaan. Ja saan syödä sushia ja juoda lasin kuohuvaa, ehkä. Ja josko sukkien käytöstä voisi luopua?! Hitsi se on muuten rankkaa se sukkien ja kenkien pukeminen pallomahan kanssa!



Jos jotain hyvää, niin en ole kokenut kovasti mielialamuutoksia vaan fiilis on ollut tasaisen rento ja positiivinen koko ajan. Jopa se ryppy kulmien välissä, jonne harkitsin laittavani vähintäänkin hyaloronihappoa, ellei botoksia, on yhtäkkiä kadonnut!! :) Ja ei, mun kasvot eivät ole pyöristyneet! Painoa on tullut ainoastaan etupuolelle ja vaikka yläosat kiristää, niin omat pillifarkut ja bleiserit mahtuvat edelleen päälle ja onneksi trikootopit ja neuleet venyvät. Viimeisin harmittava asia on ollut ihon kuivuminen, mutta tälle aiheelle aion pyhittää oman postauksen ja kertoa omat vinkkini kuivan ihon hoitoon. Veikkaan, että näistä vinkeistä voi olla apua, vaikka iho kuivuisikin muusta syystä.

Summasummarum, aluksi elämä tuntui pelkiltä kielloilta, mutta nyt kun vatsassa potkii säännöllisesti joku ja muistuttaa olemassaolostaan, niin se tuo koko hommaan jotenkin ihan eri tavalla sisältöä! :) Olen jopa miettinyt, että kävisinkö jossain kuvaajalla ikuistamassa itseni pallon kanssa, hih!

Vaikka lapsiasia ei olekaan kaikille ajankohtainen nyt tai koskaan, olisi silti mielenkiintoista kuulla teidän ajatuksia ihonhoidosta (esim. kuivan ihon vinkkejä), ajatuksia hiusten värjäämisestä (ehkä täällä on kampaajia) tai ajatuksia valokuvauksesta (ehkä lukijoiden joukossa on kuvaajia tai niitä jotka ovat käyneet ammattikuvaajalla)?

P.S. Seuraava kulmakarvapostaus on työn alla! ;)


(Kaikki postauksen kuvat löytyvät mun Pinterestistä / Images here)

4 kommenttia:

  1. Joo täällä kanssa sellainen raskaus takana että ei paljon hehkunut peilikuva ;) mutta vaikka raskaus tosiaan yllätti miten rankkaa se fyysisesti oli niin toisaalta palautuminen lapsen syntymän jälkeen oli erittäin positiivinen yllätys :) jos aioit/pystyt imettämään ilman korvikkeita niin oma kroppa kyllä palautuu ja vauhdilla! :)

    Mä en värjännyt raskausaikana hiuksia enkä juuri mitään kosmetiikkaa edes käyttänyt, toisaalta ei tarvinnut kun vietin sen 9kk lähinnä sängyssä ja vessassa... Mutta jos haluat värjätä niin olisiko ekokampaamo vaihtoehtona paras? Tämä näytti mielenkiintoiselta http://www.ecobeautywellness.com/#!ecobeautyfrontpage/c2ws

    Olisi myös mielenkiintoista nyt kun opiskeletkin alalla niin jos tutkisit luomukosmetiikasta hyviä/laadukkaita tuotteita mitä voisi hyvällä miellellä käyttää, ainakaan itse en halua siirtää lapseeni/itseeni mitään ylimääräisiä myrkkyjä :)

    Onnittelut ja tsemppiä!

    -hippieluxmum

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi ja onnea sinullekin! :) Kiitos myös kampaamovinkistä, ihan mielenkiinnosta täytyy käydä tutustumassa, vaikka luulenkin, että jätän kanssa hiukset värjäämättä ja yritän keskittyä sävytehoitoaineisiin ja ehkä korkeintaan hiusten leikkaukseen ja kiiltokäsittelyyn tms.! On sitten kiva mennä hemmotteluun toukokuussa... Se on kumma juttu, miten se ajatusmaailma muuttuu kun on vastuussa jostakusta muustakin kuin itsestä. Sitä ei halua ainakaan tietoisesti aiheuttaa mitään vahinkoa. Toisaalta uskon myös että kaikki ei ole meidän käsissä, olen vierestä seurannut kun kaikkea on varottu, mutta lopputulos olikin sitten ihan muuta... Jos kuitenkin löydän mielenkiintoisia tuotteita, joita on turvallista käyttää esim. raskaana tai niissä ei ole käytetty eläinkokeita, niin sehän on vain plussaa ja sitten voin kertoa niistä täälläkin! :) Mulla on kuitenkin niin pitkä matka ollaakseni jotenkin uskottava eko-ihminen, että parempi pitää vähän matalampaa profiilia...;)

      Poista
  2. Hei,
    olen tyytyväinen, kun kävin ammattikuvaajalla ottamassa kuvat lapsistani, kun nuorin oli vuoden ja vanhempi 2 ja puoli. Tuosta aikaa on jo yli 20 vuotta. Hyvät kuvat seinällä muistuttavat ajasta, kun lapset olivat pieniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi! Uskon, että jälkeenpäin noita kuvia katselee lämmöllä...:) Kuvista pääsee aina eroon, mutta aikaa ei saa takaisin, joten täytyisi kyllä räpsiä itsekin aktiivisemmin. Ja sitä ammattikuvaajaakin pitäisi harkita tosissaan. :)

      Poista

Mahtavaa, että päätit jättää kommentin! Piristät päivääni! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...