sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Miksi mennä Islantiin?

Vihdoin kuvia Islannista ja samalla muutamia syitä miksi sinne kannattaa matkustaa edes kerran elämässä. Islannin matka on herättänyt kovasti kiinnostusta ja tuntuu, että olen saanut hokea samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Islanti tuntuu olevan niin erilainen, niin kaukana ja niin kylmä paikka, että moni valitsee ennemmin aurinkoloman. Näin ei kuitenkaan ole!

Joku joskus sanoi, että Islantiin ei mennä sään takia vaan siitä huolimatta ja olen tästä ihan samaa mieltä! Toki seuraavaksi olisi kiva päästä itsekin aurinkoon, mutta haluan mennä myös takaisin Islantiin. Jos Islantia pitäisi kuvata yhdellä värillä, se olisi sininen. Valo on ihan maaginen päivästä toiseen ja maisemat henkeä salpaavan kauniita. Pieniä poneja näkee joka paikassa ja ruoka on taivaallisen hyvää! Myös liikenneympyröitä on joka paikassa....hieman huvitti navigaattorin ohjeet: "....seuraavasta liikenneympyrästä ota ensimmäinen liittymä....sitten aja 800m ja seuraavasta liikenneympyrästä ota ensimmäinen liittymä...sitten aja 300m ja seuraavasta liikenneympyrästä...."

Tammikuu on rauhallisin kuukausi, mutta turisteja oli riittävästi nytkin, joten kunhan muistaa kerrospukeutumisen ja kunnon toppavaatteet, niin tammikuu on mielestäni todella hyvä aika matkustaa Islantiin... :)








 























Tässä vielä listattuna muutama tärkeä asia Islantiin liittyen. Toivottavasti näistä on apua ja harkitset itsekin reissua Islantiin! :)

Käytännön asioita:

  • Halpalentoyhtiöillä pääsee nykyään helposti ja nopeasti Reykjavikiin, suora lento kestää vain kolmisen tuntia. 
  • Islantia kannattaa todellakin pitää mielessä jos on aikomuksena matkustaa Jenkkeihin. Jos on mahdollisuus, niin maassa kannattaa vierailla ajan kanssa (mm. Blue Lagoon on lähellä lentokenttää ja siellä oli businessmiehiäkin käymässä ilmeisesti työmatkan yhteydessä). Jos tämä ei onnistu, niin jo pelkästää helpon, nopean ja vaivattoman lentämisen ja lentovaihtojen takia hannattaa harkita Reykjavikia vaihtopaikkana.
  • Helpoiten kulkeminen tapahtuu omalla vuokra-autolla, mutta turistibussejakin oli joka paikassa ja satamasta saa ostettua retkiä erilaisille retkille. Varmasti myös hotellit tarjoavat näitä palveluja ja tietysti kaupungin turistiliikkeet/infopisteet. 
  • Kortit käy joka paikassa, jopa vessassa keskellä ei mitään. Ei vaihdettu, eikä nostettu kertaakaan paikallista rahaa. Pakko myöntää etten edes tiedä miltä se näyttää...
  • Suomalaisen näkökulmasta hintataso on about sama kuin täällä meillä. Ruoka on superhyvää ja annokset isoja. Pärjättiin yleensä hyvin pelkällä pääruoalla, mutta viimeisenä iltana syötiin kolmen ruokalajin menu. Ruoka oli taivaallista, mutta tuli ihan hirveä ähky. :)

Mitä tehdä, mitä pukea, milloin mennä?
  • Nähtävyyksiä, joissa kannattaa vierailla: Golden Circle, Blue Lagoon, Hallgrímskirkja ja sen näköalatasanne. Maauimaloita ja retkiä on kuitenkin vaikka minkälaisia, joten ajan saa kulumaan, jos sitä ja rahaa löytyy. Kannattaa kuitenkin tarkistaa milloin mitäkin retkiä on tarjolla, esim. jäätikön sisään ei pääse kuin tiettyinä kuukausina.
  • Uskon, että kerrospukeutuminen on fiksua myös kesällä, mutta varsinkin talvella kunnon takki, toppahousut, kengät, aluskerrasto, pipo ja hanskat on must jos haluaa viettää aikaa ulkona. Näkihän tuolla turisteja farkut jalassa ilman pipoa, mutta niillä oli myös kiire takaisin bussiin.
  • Tammikuussa oli rauhallista, ei jonoja, ei mitään, mutta mielestäni oli silti ihan riittävästi turisteja. En kyllä itse menisi islantiin pahimpaan turistiaikaan kesällä. Seuraavaksi menisin keväällä tai syksyllä.
  • Kannattaa syödä paikallista ruokaa - kalaa ja mereneläviä. Toki Islannista saa myös Subeja, hampurilaisia, pitsaa ja italialaista ruokaa, mutta ne kalat ja merenelävät! Ah! Suomessa mä syön harmittavan vähän kalaa, mutta jos asuisin Islannissa, voisin hyvin harkita jättäväni lihan ja kanan pois. Joskin lihanystävien kannattaa maistaa paikallista lammasta!

Muuta huomioitavaa:
  • Keskustan pikkuputiikit ja kirkon näköalatasanne menevät melko aikaisin kiinni, noin klo 17-18. Eli jos päivällä suunnittelee tekevänsä retkiä, niin kauppoihin ei välttämättä enää ehdi.
  • Golden Circlille on hyvä varata kokonainen päivä. Varsinaisten nähtävyyksien jälkeen voi vielä ajaa kaupunkiin eri kautta kuin tuli ja siellä on kuulemma todella upeita maisemia. Meillä tämä jäi tällä kertaa tekemättä, koska päivä pimenee suht aikaisin ja pimeällä maisemia ei paljoa ihailla.
  • Suomalaisena shoppailuista voi saada Tax Free -palautuksen kentällä. Sen saa myös suoraan kortille halutessaan. 
  • En kutenkaan kutsuisi Islantia varsinaiseksi shoppailukaupungiksi. Itse ostin hieman Blue Lagoon -kosmetiikkaa ja käsinneulotun, lämpimän islantilaisen lampaavillaneuleen. Myös lakuja ja salmiakkia on vaikka minkälaista. Ja jos rahaa on vielä vähän enemmän, niin keskustasta löytyy pari liikettä, jotka myyvät sekalaisia trendikkäitä merkkejä, mainittakoon nyt esimerkiksi Alexander Wang.
  • Kaupungin tiet ja jalkakäytävät putsataan huonosti, joten kävely toppavaatteissa, raskaana, ylä- ja alamäkeä, lumessa...menee todellakin urheilusta! Myös autot putsataan huonosti. Meidän vuokra-autossa oli pikkuinen skraba, mutta tämä on ilmeisesti harvinaista. Yhtenä aamuna aasialainen turisti putsasi autoaan hotellitohveleilla. Onnistuuhan se niinkin! ;)
  • Kaupunki ei haise rikille ja hanavettä voi juoda. Näin ei vissiin ollut vielä 90-luvulla....?
  • Kamera kannattaa pitää koko ajan mukana! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa, että päätit jättää kommentin! Piristät päivääni! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...