lauantai 27. helmikuuta 2016

Arjen luksusta


(Kuva/Image: Pinterest)

Mitä mieltä te olette pellavalakanoista? Näyttää kivalta, mutta onko niissä kiva nukkua? 

En tiedä johtuuko keväästä, uudesta elämäntilanteesta vai siitä, että mun unet on nykyään melko katkonaisia, mutta tekisi mieli hankkia pitkästä aikaa uudet lakanat. Muutenkin kun elämä on varmaan lähikuukausina aika arkista, niin jotenkin tuntuu siltä, että olisi kiva panostaa arkisiin asioihin ja tehdä niistä edes hieman ylellisempiä. 

Päivä alkaa jo kivasti jouluna lahjaksi saadulla Nespresso-keittimellä, mutta myös muilla pienillä asioilla on iso merkitys. Esimerkiksi ylelliset kasvojenpuhdistustuotteet, lakanat, yövaatteet, kotivaatteet, astiat, tuoreet kukat, pyyhkeet ym. tuovat pientä luksuksen tuntua arkeen. Sängyssäkin tulee vietettyä aika suuri osa elämästä ja vaikka tulevaisuudessa saatankin nukkua vain lyhyissä pätkissä, olisi kiva, jos pystyisi ottamaan kaiken irti niistä lyhyistäkin hetkistä. Pakko myös myöntää, että aamukiireessä meillä jää sänky usein petaamatta. Ja koska kotiin tullaan vasta illalla, niin se saattaa olla petaamatta koko päivän tai useammankin. Jos olisi kauniit lakanat, niin välttämättä petaaminen ei olisi edes niin välttämätöntä. 

Lisäksi haluaisin uudistaa sänkyä sängynpäädyllä. Muuton yhteydessä tämä jäi pois, koska mitään kivaa vaihtoehtoa ei oikein löytynyt, eikä sängynpääty nyt muutenkaan ollut ensimmäisenä listalla. Nyt pari vuotta myöhemmin kaipaan siihen jotain uutta. 

Mitenkäs teillä, kevättä rinnassa jo? Kunpa noi pakkaset ja lumet jo hellittäisi. Mun takki pysyy just ja just kiinni napeilla kun seison, joten olisi kiva siirtyä jo kevättakkeihin tai edes pitää niitä auki. :)

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Perfect Eyebrows eli kulmien muotoilu (OSA 3)

Sanotaan, että odottavan aika on pitkä. No niin muutenkin onkin! Mutta samalla viikot kuluu vauhdilla, kun vapaapäiviä viikossa on vain yksi ja kaikki kävelystä alkaen on huomattavasti hitaampaa!

Nyt sitten viimeinen kulmapostaus vähään aikaan. :) Jos et ole lukenut kahta edellistä, niin kurkkaa ne täältä ja täältä. Viimeksi koulussa oli aiheena huulimeikki ja voitte odottaa seuraavaksi postauksia mistäpä muusta kuin huulista, heh! Mulla on paljon lukemista edessä, mutta sitäkin enemmän harjoitusta huulikynän kanssa. Postauksia siis tulee sitä myöten, kun kertaan asioita ja yritän oppia.

Tämä postaus on kuitenkin pyhitetty aiheelle: Millaiset kulmat sopivat parhaiten erilaisille silmille. Toki kulmien muotoon vaikuttaa myös kasvojen muoto, ei pelkästään silmien muoto, mutta keskityn nyt kuitenkin yhteen asiaan kerrallaan. Alla olevasta kuvasta jokainen voi huvikseen yrittää tunnistaa omat kasvojenmuotonsa. Vinkkinä voin sanoa, ettei kukaan taida olla kokonaan "yhdenmuotoinen"! :)

Jos joku miettii, että mitä tehdä sitten, jos omille kasvojenmuodoille sopisi yhdenlaiset kulmat, mutta silmien muoto huutaa jotain muuta, niin vastaus on helppo. Pitää tehdä valinta. Kaikkea ei pysty meikilläkään korjaamaan, eikä pitäisikään. Persoonalliset piirtaa saavat näkyä! :)

Alla olevissa vinkeissä keskityn siis ainoastaan kulmiin, mutta silmämeikillä efektin saisi vielä tehokkaammin esille. Jos kuitenkin tutustuu tarkemmin alla olevaan koosteeseen, niin ymmärtää paremmin myös sen, miten silmämeikki toimii. Esimerkkinä pyöreät kasvot. Pyöreiden kasvojen meikissä ja kulmissa yritetään välttää pyöreitä muotoja, jotta pyöreys ei korostu entisestään. Jos silmät ovat lähellä toisiaan, niin silmämeikillä, varjoilla ja valoilla sekä kulmilla silmiä yritetään saada visuaalisesti kauemmaksi toisistaan, jne...



Erilaiset silmät ja niihin sopivat kulmakarvat:

Kulmakarvoilla voi muotoilla kasvojen ilmettä, ryhdistää piirteitä (erityisesti laskeutuvat yläluomet) ja parantaa kasvojen ja silmien suhdetta. Kuten kerroin, olen myös itse alkanut viimeaikoina muotoilemaan omat kulmani hiukkasen erimuotoisiksi, ja kuulkaas...ei huono! Joten vinkit kannattaa lukea läpi ja silloin kun ei ole kiire kokeilla saisko ne omatkin kulmat näyttämään vielä paremmalta..?

Kertauksen vuoksi edellisista postauksista voi kurkata kuvan klassisesta kulmakarvamuodosta, jota yleensä tavoitellaan nyppimisellä ja meikillä. Kulmien muoto kuitenkin muuttuu, jos silmät ovat....
  • Jos silmät ovat kaukana toisistaan (silmien väli suurempi kuin silmän leveys)Tässä tapauksessa kulmia jatketaan ja/tai tummennetaan sisänurkista.
  • Jos silmät ovat lähellä toisiaan (silmien väli pienempi kuin silmän leveys):
    Kulmakarvat muotoillaan niin, että niiden väli levenee keskeltä. Kulmakaari ja häntä puolestaan liikkuvat enemmän ohimoita kohti.
  • Jos silmät ovat syvällä:
    Tässä tapauksessa kulmat ovat usein alhaalla kulmaluulla ja jotta silmiä voisi korostaa, hajakarvat on hyvä nyppiä pois ja korostaa meikillä kulman yläreunaa ja kaarevuutta.
  • Jos silmät ovat ulkonevat:
    Kulmat muotoillaan kulmikkaiksi vastapainona ulkoneville, pyöreille silmille. Kulmakarvaa suoristetaan ja häntää nostetaan ylöspäin, varsinkin, jos kulma on muodoltaan pyöreä tai laskeutuva.
  • Jos silmät ovat pienet:
    Kulmat muotoillaan kohoaviksi, jolloin luomelle mahtuu levittämään vaaleaa luomiväriä ja häivyttämään tummaa ylöspäin. Tässä siis ideana suurentaa silmiä visuaalisesti meikillä ja kulmien alapuolella on hyvä olla tilaa meikin tekemiseen.
  • Jos silmissä on laskeutuvat luomet (yleensä iän myötä ilmiö yleistyy):
    Kulmakarvat muotoillaan ryhdikkäiksi ja kohoaviksi. Jos kulmat kaartuvat alaspäin, niin se korostaa laskeutunutta luomea entisestään. Huom! Luomet saattavat laskeutua hieman myös nuorilla, ja nostamalla kulman häntää hieman ylöspäin, katseeseen ja koko ilmeeseen saa kirkkautta ja nuorekkuutta.
  • Jos silmät laskeutuvat ulkonurkasta (silmän ulkonurkka on alempana kuin sisänurkka):
    Tällaiset silmät näyttävät helposti surullisilta ja kulmarvan muodossa onkin syytä varoa laskevaa linjaa! Tässäkin häntä pystyyn ja ilme kirkastuu! ;)
  • Jos silmät nousevat ulkonurkasta:
    Vinoille, kissamaisille silmille voi antaa lisää ryhtiä leveämmillä kulmakarvoilla.
Jokohan olette sekaisin? Heh, niin mäkin... teoriassa homma on helppo, mutta sitten kun ne uudet kasvot sattuu kohdalle ja pitää huomioida kaikki mahdollinen ihotyypistä ja ihon sävystä, kasvojen muotoon, niin soppa on valmis! ;) Mutta innolla eteenpäin ja jossain vaiheessa sitä ehkä oikeesti oppii hyväksi meikkaajaksi... Hope so! :)


(Kaikki postauksen kuvat ja niiden lisätiedot löytyvät mun Pinterestistä. / Images from Pinterest.)


maanantai 15. helmikuuta 2016

Camel Coat eli turvatakki
























(Kuvat / images: Pinterest)

Ehkä nämä on vaan selityksiä, mutta tuntuu, että tällä hetkellä kaunis, beige villankangastakki tekisi mut äärettömän onnelliseksi ja veisi kaikki asu- ja kroppakriisit mennessään!!

Jotenkin tämänpäiväisen neuvolakäynnin jälkeen mua on ahdistanut erityisen paljon. Kaikki alkoi tivailulla siitä, että onko mahan kanssa ihanaa ja onko mun tunteet positiivisia. Sen jälkeen siirryttiin aiheeseen synnytys ja mikä on normaalia, ja siitä päästiin tärkeimpään eli painon punnitukseen ja siihen saako painoni nousta yhtään enempää per viikko...

Aika ärsyttävä fiilis, koska lähtötilanteessa olin alipainoinen ja nyt 10kg jälkeen, olen edelleen painoindeksin mukaan normaalipainon paremmalla puolella! Mulla ei ole muutenkaan ollut tapana punnita itseäni vaan oma hyvä olo ja farkkuihin mahtuminen on riittänyt, mutta.... Kyllä. Olen viimeisellä kolmanneksella raskaana ja kävin tänään ekaa kertaa vuosiin laskemassa oman painoindeksini! Vaikka tiedän, että painoani seurataan lähinnä lapsen terveyden takia, ärsyttää että jokin käyrä muka kertoo sen, että minkä kokoinen pitäisi olla ja miten omaan kroppaan kuuluisi suhtautua.

Mä oon pitkä ja olen syönyt normaalia terveellisemmin, eli todella terveellisesti. Liikunta on kylläkin jäänyt vähemmälle ja olen syönyt säännöllisemmin kuin ennen, mikä ei sekään vissiin ole huono asia. Siltikin alkoi tänään ärsyttää samat vaatteet niin paljon, että yritin epätoivoisesti löytää jostain edes hameen - ensin verkosta, sitten parista kaupasta, lopulta yritin änkeä itseni omiin hameisiin kotona siinä toivossa, että vetoketjun voisi jättää auki ja pitää pitkää paitaa, mutta ei... Ne ei mahdu ja piti tyytyä kasvonaamioon ja pallomahan rasvaamiseen.

Voi olla, että olen väärässä, mutta veikkaan, että aurinko, lapsi, Stokket ja nahkahousut vie voiton ahdistavasta olosta 6-0! Miten niinkin pieni asia, kuin pukeminen, varsinkin sukkien tai kenkien, voi olla niin ahdistavaa! Miksei voi olla ballerinakelit tai äitiysloma....arghhhhhhh! Niin ja se takki. Siihen voisin verhota itseni vielä monen monta kertaa, eikä ero valkoiseen kylpytakkiin verrattuna olisi niin suuri..... ;)

Kellään ideoita, mistä takki voisi löytyä tähän aikaan vuodesta?

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kevyt askel ja pehmeä iho - kiinnostaako?

Huh, aika tuntuu menevän niin nopeasti eteenpäin kun on viikot töissä ja viikonloput koulussa. Vielä kun yrittää iltaisin tehdä vähän kouluhommia ja pysyä kotiaskareissa suurinpiirtein aikataulussa, niin ei ole kyllä montaakaan mahdollisuutta viikossa pötkötellä ja nostaa jalat ilmaan. Yllättäen huomasin siirtyneeni beben kanssa jo viimeiselle kolmannekselle ja ilmeisesti se ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta, sillä vatsan kokoa kommentoidaan päivittäin! :) Noh, tästä se ilmeisesti vaan kasvaa, että kivat vaan mulle...

Hassua, että viimeisin postaus liittyen raskauteen ja ulkonäköön on ollut niinkin suosittu. Sitä ei ole kommentoitu niinkään paljon, mutta lukijoita se on kerännyt huomattavasti. Lieneekö osuva otsikko tai sitten paljon kohtalontovereita ruudun toisella puolella? ;)


Niin tai näin, minulta kysyttiin tällä viikolla kiinnostusta testata raskaanaolevien kosmetiikka ja raskausarpia ehkäiseviä tuotteita, mistä havahduin, että totta tosiaan, kuinka olen voinut unohtaa vatsani, haha?!! Ottaen huomioon, että se on tiellä koko ajan - pukiessa, chihujen kanssa kyykkiessä, autoon tai sohvalle istuessa, nukkumaan mennessä, saunaan kiivetessä...you name it!

Kaiken lisäksi kesäkin on tulossa ja jos vatsa ja jalat on ollu mun kropassa se ylpeyden aihe, niin niistä täytyisi pitää parempaa huolta! Viikot tosiaan istun konttorilla ja bussissa, ja varsinkin launtait vietän jaloilla meikatessa, ja se tuntuu. Olin eilen aivan rikki, eikä muuten ollut ensimmäinen viikonloppu!

Tällä viikolla pääsin sopivasti testaamaan Dr. Hauschkan Suo-laventeli-vartaloöljyä* ja Revitalising Leg & Arm Tonic -jalkavirkistettä* turvonneille ja väsyneille jaloille, eikä hetki olisi voinut olla yhtään osuvampi! Harvemmin pystyy hehkuttamaan tuotteita yhden käyttökerran jälkeen, mutta jos siltä tuntuu, niin miksi turhaan siirtää myöhempään?!

Nyt huomio, kaikki ei-raskaana olevat! Jalkavirkiste ei ole suoraan raskaanaolevien tuote vaan sitä suositellaan esimerkiksi istuma- tai seisomatyötä tekeville, eli käytännössä kaikille - opiskelijoille, toimistotyöntekijöille, myyjille, siivoojille, meikkaajille, kampaajille....ja miksei asuntovälittäjillekin, muutaman nyt mainitakseni! Eilen illalla rojahdin sohvalle ihan raatona ja pyysin mun miestä levittämään tätä mun jaloille, koska, ylläripylläri, vatsa on inhottavasti tiellä! Tuote imeytyi hetkessä ja mietin hetken, että kuinkahan paljon tätä pitäisi lutrata?

Enpä siis nukkumaan mennessä arvannut, kuinka kevyiltä ja timmeiltä jalat näyttäisi aamulla!! Viimeksi sama fiilis oli toukokuussa, kun olin käynyt kuukausia ballettitunnilla ja vieläpä useamman kerran viikossa! Mieskin huomasi, mun catwalk-kävelyn makkarista vessaan, että eipä tartte kahta kertaa miettiä, laitanko tätä tänäänkin illalla jalkoihin!! Laitoin jopa korkkarit pitkästä aikaa jalkaan sunnuntain kunniaksi ja kiharsin hiukset, haha! Love it! <3

Toinen tuote on Suo-laventeli -vartaloöljy, jonka pitäisi sopia myös aikalailla kaikille! Mä otin tämän testiin, koska sen pitäisi myös ennaltaehkäistä raskausarpien syntymistä ja sehän vasta ihanaa olisikin, jos pallomahan jälkeen voisi palautua edes suurinpiirtein ennalleen.  Nyt kun vatsa kasvaa kovaa vauhtia, ajattelin, että on ihan hyvä hetki aloittaa tehotuotteiden käytön. Toisaalta raskausarpia voi aiheutta niin moni muukin asia...

Raskausarpien osalta pystyn ehkä raportoimaan jotain vasta kesällä, mutta ensivaikutelma tuotteesta on silti hyvä. Tuote toimii baby oilin tapaan ja sitä levitetään suoraan kostealle iholle. Baby oiliin verrattuna, tuote kuitenkin tuoksuu paremmalle (ihana rentouttava SPA-tuoksu), se imeytyy paremmin, MUTTA jättää jälkeensä huomattavasti pehmeämmän ihon, ei rasvaisen, vaan sellaisen "vauvanpeppuihon", vaikkei mulla asiasta vielä olekaan mitään kokemusta.... :) Varsinkin nyt kun iho tuntuu entistä kuivemmalta, niin taidan iltaisin suosiolla siirtyä Victoria's Secretin kosteusvoiteesta tähän.

Jos kuiva iho tai väsyneet jalat ovat riesanasi, suosittelen siis ehdottomasti tutustumaan näihin tuotteisiin paremmin! :) Jos taas olet raskaana tai mietit lahjaa pallomahaiselle, niin täältä voit tutustua muihin Dr. Hauschkan -tuotteisiin, joita suositellaan raskaanaoleville. 

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

New York Fashion Week Inspo



(Kuva/Image: Vestiaire Collective)

Enpä ole pitkään aikaan postannut mitään inspiraatio-kuvia täällä blogissa, kun taas jossain vaiheessa tuntui, että niihin törmäsi koko aika… Nyt meiliin oli kuitenkin kilahtanut niin herkullisen näköinen newsletter Vestiaire Collectivelta, että oli pakko poimia kuva talteen. Hassua, että jotkin kuvat vaan kiinnittävät huomion, eikä asun tartte edes olla ihmisen päällä. Joskus on ehkä jopa parempi, että ketään henkilöä ei näy. Silloin jää hieman tilaa mielikuvitukselle, kun farkkumallinkin voi kuvitella juuri sellaiseksi kuin itse haluaa. Sateesta huolimatta, tollainen mukavalta vaikuttava ja silti niin siisti asu kelpaisi mullekin, just nyt. Ja ehkä huomennakin. J

tiistai 9. helmikuuta 2016

Perfect Eyebrows eli kulmien muotoilu (OSA 2)

Jatketaan aiheella kulmakarvat. Tällä kertaa ajattelin kertoa omista suosikkituotteistani ja vielä jatkaa edellistä aihetta pikkaisen. (Jos et ole vielä lukenut edellistä kulmapostausta, niin pääset lukemaan sen täältä.) 

Aloitetaan ensin mun suosikeista, joita olen koostanut tuohon alla olevaan kuvaan. Omat suosikkini ovat tällä hetkellä Anastasia Beverly Hillsiltä, mutta myös MACin tuotteita on päässyt mukaan ja yksi erittäin hyvä ja vanha sivellin Make Up Storesta.

Viimeksi testasin koulussa Make Up For Everin vedenkestävää Aqua Brow:ta, mutta se ei vielä täysin vakuuttanut. En löytänyt koulun valikoimasta sopivaa sävyä (sellainen on kuitenkin kuulemma olemassa) ja koin levittämisen vaikeammaksi. Toisaalta katsoessani kuvia jälkikäteen huomasin, että sillä ja MUFEn karkealla siveltimellä sain aika paljon paremmin tehtyä omien kulmieni hännän ja se saattoi jopa pysyä iholla vähän paremmin. Mulla siis loppuu kulmat vähän turhan aikaisin, kuten monilla suomalaisilla, ja joudun jatkamaan kulman linjaa keinotekoisesti karvojen loputtua.


Mun suosikkituotteet ovat:
  • Anastasia Beverly Hills Dipbrow pomade, sävyssä Taupe
  • Anastasia Beverly Hills Brow Wiz -kulmakynä, sävyssä Soft Brown
  • Anastasia Beverly Hills -kulmakarvageeli, sävyssä Granite
  • MAC-mattaluomiväri, sävyssä Omega
  • MAC-kulmasivellin nro 208, joka on karkea ja sopii hyvin luomivärin levitykseen
  • Make up Store -kulmasivellin nro 110, joka on puolestaan pehmeä ja sopii mielestäni paremmin Anastasian Dipbrow pomaden levitykseen (en ole varma saako tätä enää ja onko numero vielä sama, mutta voisi olla itselläkin aika hankkia uusi samanlainen sivellin)
  • Uusi löytö - Tweezerman-pinsetit *, jotka sain blogin kautta testiin. 
Pinseteista puheen ollen... Mun edelliset pinsetit taisi olla äitini vanhat, enkä osannut omien seitsemän ylimääräisen karvan kanssa kaivatakaan uusia. Meikkipakki kuitenkin kaipasi sellaisia ja testattuani Tweezermaneja voin todeta, että nämä on kyllä aika paljon kätevämmät kuin omat vanhat pinsetit! Ne tuntuu hyvältä kädessä, helppo puristaa, kärjet ottavat hyvin kiinni yksittäisistä karvoista ja onhan nuo makean näköisetkin! :) Pakki täyttyy kovaa vauhtia ja silmä havaitsee seeprakuosin nopeammin meikkipussin pohjalta. Nämä ovat myös suosikkilehteni Alluren vuonna 2013 palkitsemat pinsetit ja koska olen Alluren avulla löytänyt niin paljon muitakin kivoja tuotteita, pakkohan heidän suosituksiin on luottaa!! ;)




Viimeksi kun koulussa käytiin läpi kulma-asioita, noukin siitä omaan käyttööni pari uutta vinkkiä. Kuten kerroin, joudun jatkamaan kulmia, koska karvat loppuvat kesken kohti kulman häntää ja jostain syystä nyt on ollut haasteena värin pysyminen iholla. En tiedä johtuuko tämä rasvaisemmista ihonhoitotuotteista, joita olen joutunut nyt käyttämään kuivalla ihollani vai mistä, mutta jos joku muu kärsii samasta ongelmasta, niin kokeiltaa seuraavia kikkoja: 
  • Puuteroi pohja ennen voidemaisen tuotteen levitystä ja kiinnitä väri vielä päältä luomivärillä. 
  • Osta kunnon tuote. Esimerkiksi Make Up For Everin Aqua Brow on vedenkestävä tuote ja kuulemma tuotteiden kestävyys testataan Vegasin Cirque du Soleil -vesiesityksissä. Laatu on siis huomattavasti parempi kuin monissa kuluttajatuotteissa. 
  • Jatka kulmalinjaa pidemmälle, jos et ole huomannut tehdä sitä aiemmin. Itse ainakin jätin kulman hieman vajaaksi ja jo parinkin millin puuttuminen saattaa tehdä kulman hännän vähän turhan lyhyeksi. Sitten jos siitä kuluu vähänkin jotain pois, niin häntää ei ole enää ollenkaan, kuten mullekin kävi. En tarkoita, että tässä pitäisi liioitella, mutta en huomannut, että voisin oikeesti piirtää kulman vähän pidemmälle ja vähän voimakkaammin!
Lisäksi opin viimeksi sen, että voisin piirtää omien kulmieni hännän vähän ylemmäs kuin tähän asti. Tässäkin puhutaan vain parin millin erosta, mutta kulman loppupistettä nostamalla katseeseen saa vielä lisää avaruutta ja ilmekin kirkastuu.

Kikka on erityisen tehokas niillä ihmisillä, joilla silmien tai luomien ulkonurkka on laskeva, ja iän kanssahan tämä ongelma tulee vastaan vähän kaikille. Eli pitäkäähän mielessä! Pinttyneet tavat ei ehkä enää toimi parinkymmenenvuoden päästä.... ;) 

Muutenkin olen koulun myötä miettinyt enemmän ja enemmän sitä, miten meikkitrendit tulee ja yhtäkkiä kaikki haluaa Kim K -varjostukset riippumatta omista kasvonpiirteistään. Jonkun kasvoille tällaiset varjostukset voi tehdä ihmeitä, mutta kaikki kasvot ovat erilaisia ja varjostukset, poskipunat, kulmat ja silmämeikin voi tehdä niin monella eri tavalla.

Toinen juttu, mitä meikkivloggaajat ei useinkaan tee on se, että meikin yhteydessä kerrottaisiin miten ko. meikin saisi sopimaan erilaisille kasvoille tai silmille. Ohjeet on yleensä tyyliä "tee näin", mutta kun kaikille ei vaan sovi samat jutut ja kuluttajilla kyse on loppuviimein kauneusmeikistä, ei fantasiasta eikä maskeerauksesta. Eli tärkeintä on korostaa omia piirteitä ja saada omat kasvot näyttämään paremmalta.

Jos joskus saan aikaiseksi tehdä ensimmäisen oman meikkitutorialin tai meikkivideon, niin ajattelin, että voisin enemmänkin panostaa juuri edellämainittuun. Kertoa miksi teen näin ja näin omille silmille, mutta miten homman saisi toimimaan vielä paremmin erimuotoisilla silmillä tms... en tiedä koetteko, että tällaisesta olisi mitään hyötyä? :)

Tästäkin postauksesta tuli nyt niin jumalattoman pitkä, että jatkan vielä lyhyesti silmistä ja niihin sopivista kulmista 3. osassa. Toivottavasti kestätte vielä yhden postauksen, haha?! :)

  

maanantai 8. helmikuuta 2016

Pregnant and pretty, yeah right!

Tehdään heti alkuun yksi asia selväksi. Kun päätin jatkaa blogia, niin päätin kirjoittaa edelleen muodista ja kauneudesta, elämästä yleensäkin, mutta varsinaista vauvablogia tästä ei tule. Se on kuitenkin varmaa, että uutinen on pistänyt mun elämän ja ajatukset totaalisesti sekaisin, joten pakkohan tästäkin aiheesta on vähän avautua!

Enpä olisi uskonut, että kun asiasta vihdoin kuulen, niin asia tuntuu jotenkin todella luontevalta. Mutta hyvä niin. :) Oma suhtautuminen asiaan todellakin yllätti, mutta yllätti aika moni muukin asia. Tiedän, tai uskon, että kukin raskaus on erilainen, mutta…..MIKSI KUKAAN EI KERTONUT MITEN FYYSISTÄ TÄMÄ ON?!!



Sain tietää asiasta todella varhaisessa vaiheessa ja soittaessani neuvolaan ekaa kertaa sanoin, että missään ei tunnu, mutta viisi raskaustestiä näyttää jotain kummallista tuplaviivaa. No ei siitä mennyt kuin viikko, niin oli pakko avata farkkujen nappi autossa istuessa. Toimisto, jossa olin istunut kaksi vuotta suoraan ilmastointilaitteen alapuolella, niskat jumissa, tuntui yhtäkkiä saunalta. Kuukauden vielä sinnittelin, mutta sitten oli pakko ostaa Hennesin mammafarkut. Nice. Siinä kohtaa oli enää sellainen seitsemän kuukautta edessä.

Tämän lisäksi helvetti repesi jossain toisen kuukauden kohdalla ja mä tunsin itseni paitsi väsyneeksi ja nälkäiseksi, niin myös harvinaisen huonovointiseksi. Työpäivät olivat yhtä tuskaa, kotimatka tuntui pitkältä putkelta ilman valoa tunnelin päässä, ja illat ja viikonloput vietinkin sitten horroksessa ja täristen viltin alla. Töissä en vielä halunnut kertoa, mutta näin jälkikäteen täytyy sanoa, että oma ”halki, poikki, pinoon ja kotiin nukkumaan” -asenne toi itseasiassa loppuviimeksi harvinaisen hyvät tulokset….kumma juttu! Mä kun pelkäsin, että raskaus ja äitiysloma jotenkin haittaisi mun uraa, mutta tajusinkin jo puolessa välissä, että se itseasiassa tuo elämään lisää priorisointikykyä, stressinsietokykyä ja itsevarmuutta, hah!



No, miten ne muoti ja kauneus tähän liittyvät? Tiedättekö kun sanotaan, että raskaana nainen hehkuu? Mä en tiedä siitä mitään. Mä katselin jo vuosia aiemmin ihania mammakuvia Miroslava Dumasta, Victoria’s Secretin malleista, kuuluisista bloggaajista ja julkkiksista, ja ajattelin, että heidän vatsansa näyttivät himottavalta asusteelta. Asusteelta, jota mulla ei ollut. Däm it. Keräsin kuitenkin Pinterestiin lukuisia asukuvia varmuuden vuoksi…

Viimeisen kolmanneksen kohdalla voin jo todeta, että totuus mun kohdalla on ollut aivan toinen! Suurimman osan ajasta, olen käyttänyt pelkästään mustia vaatteita, jätin korot kotiin, vähensin radikaalisti meikkiä ja luovuin hajuvedestä puhtaasti siitä syystä, että mä voin pahoin pelkästään niiden näkemisestä, haistamisesta puhumattakaan! Nyt pahin on jo helpottanut, mutta neljännelle, ellei viidennelle kuukaudelle asti pidättelin hengitystä suihkussa hiusten pesun ajan. Töissä ja kaupungilla, jonka läpi oli kuljettava joka päivä, tunsin itseni "hippimuumiksi", ja vielä sairaaksi sellaiseksi. Ja ennen kaikkea jouduin syömään sanani siitä, että jos minä olen joskus raskaana, niin minä en ainakaan… Sitten tuli vielä ne pakkaset ja takitkin menee just ja just kiinni, hohhoh! Vaikka väitetään, että helteellä on raskasta olla raskaana, niin on se raskata talvellakin!



Viimeisimpänä olen alkanut miettimään uskallanko värjätä hiuksia ennen toukokuuta? Viikonloppuna sain juurikasvun yllättävän kivasti piiloon sävytenaamiolla, mutta saa nähdä riittääkö se enää kuukauden päästä? Töitä olisi kuitenkin vielä pari kuukautta ja jotenkin tuntuu ironiselta tehdä töitä, opiskella ja kirjoittaa blogiin kauneusasioista, kun olo on kaikkea muuta kuin kaunis, haha!

Muita oireita en lähde tässä luettelemaan, rajansa kaikella, mutta sanotaanko näin, että luojan kiitos töitä ei ole enää kuin se pari kuukautta ja kevät on tulossa. Lämpimät kelit tarkoittavat kevyempää pukeutumista, enemmän kenkävaihtoehtoja ja ehkä vihdoin pääsen sinne kampaajalle ja saan omat nahkahousut jalkaan. Ja saan syödä sushia ja juoda lasin kuohuvaa, ehkä. Ja josko sukkien käytöstä voisi luopua?! Hitsi se on muuten rankkaa se sukkien ja kenkien pukeminen pallomahan kanssa!



Jos jotain hyvää, niin en ole kokenut kovasti mielialamuutoksia vaan fiilis on ollut tasaisen rento ja positiivinen koko ajan. Jopa se ryppy kulmien välissä, jonne harkitsin laittavani vähintäänkin hyaloronihappoa, ellei botoksia, on yhtäkkiä kadonnut!! :) Ja ei, mun kasvot eivät ole pyöristyneet! Painoa on tullut ainoastaan etupuolelle ja vaikka yläosat kiristää, niin omat pillifarkut ja bleiserit mahtuvat edelleen päälle ja onneksi trikootopit ja neuleet venyvät. Viimeisin harmittava asia on ollut ihon kuivuminen, mutta tälle aiheelle aion pyhittää oman postauksen ja kertoa omat vinkkini kuivan ihon hoitoon. Veikkaan, että näistä vinkeistä voi olla apua, vaikka iho kuivuisikin muusta syystä.

Summasummarum, aluksi elämä tuntui pelkiltä kielloilta, mutta nyt kun vatsassa potkii säännöllisesti joku ja muistuttaa olemassaolostaan, niin se tuo koko hommaan jotenkin ihan eri tavalla sisältöä! :) Olen jopa miettinyt, että kävisinkö jossain kuvaajalla ikuistamassa itseni pallon kanssa, hih!

Vaikka lapsiasia ei olekaan kaikille ajankohtainen nyt tai koskaan, olisi silti mielenkiintoista kuulla teidän ajatuksia ihonhoidosta (esim. kuivan ihon vinkkejä), ajatuksia hiusten värjäämisestä (ehkä täällä on kampaajia) tai ajatuksia valokuvauksesta (ehkä lukijoiden joukossa on kuvaajia tai niitä jotka ovat käyneet ammattikuvaajalla)?

P.S. Seuraava kulmakarvapostaus on työn alla! ;)


(Kaikki postauksen kuvat löytyvät mun Pinterestistä / Images here)

My Wish List

Tässä muutama asia ostoslistaltani, tai ainakin kuvitteelliselta sellaiselta. Uusien nahkahousujen kanssa joudun kuitenkin odottamaan vyötärön comebackia (sitä pitää varmaan juhlia jos se joskus ylipäätään tekee comebackin!), Vuittonin vanityn haluaisin löytää käytettynä ja valmiiksi tummuneena, mutta siistinä, eli ei ihan helppo juttu. Rimowan cabin size -laukku olisi tervetullut niin matkoja ajatellen kuin kosmetiikan raudaamiseen tulevaisuudessa. Siihen samaan tarkoitukseen on muuten tuo Vuittonikin. :)


wish list

Lisäksi tarvitsisin mustan cashmere-pipon ja uuden harmaan cashemere-neuleen o-aukolla. Pitkä kamelinkarvatakki on taas roikkunut listalla jo vaikka miten pitkään ja sille voisi olla hyvin käyttöä vielä nyt keväälläkin, mutta villakangastakin löytäminen näin kevään kynnyksellä voi olla vähän turha haave sekin. Seuraavan kerran niitä on tarjolla ensi syksynä, ellei sitten sopiva yksilö löydy jostain alesta tai Vestiairesta.... Kosmetiikan osalta ajattelin hakea lähiaikoina Armanin Sheer Fluidin testiin. Eihän siinä kestänytkään kuin vuosi, heh. 

Lisäksi ostoslistalla on vaikka miten paljon kosmetiikkaa meikkipakkiin ja baby-kuluja ei voi unohtaa, hohhoh... Onneksi Stocken vauvasänky on jo hankittu ja se on ihana! :) Hassua, enpä olisi kuvitellut fiilisteleväni sellaistakin asiaa ihan heti, mutta se on kyllä sisustuksellisenakin elementtinä aika vastustamaton!:D

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Miksi mennä Islantiin?

Vihdoin kuvia Islannista ja samalla muutamia syitä miksi sinne kannattaa matkustaa edes kerran elämässä. Islannin matka on herättänyt kovasti kiinnostusta ja tuntuu, että olen saanut hokea samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Islanti tuntuu olevan niin erilainen, niin kaukana ja niin kylmä paikka, että moni valitsee ennemmin aurinkoloman. Näin ei kuitenkaan ole!

Joku joskus sanoi, että Islantiin ei mennä sään takia vaan siitä huolimatta ja olen tästä ihan samaa mieltä! Toki seuraavaksi olisi kiva päästä itsekin aurinkoon, mutta haluan mennä myös takaisin Islantiin. Jos Islantia pitäisi kuvata yhdellä värillä, se olisi sininen. Valo on ihan maaginen päivästä toiseen ja maisemat henkeä salpaavan kauniita. Pieniä poneja näkee joka paikassa ja ruoka on taivaallisen hyvää! Myös liikenneympyröitä on joka paikassa....hieman huvitti navigaattorin ohjeet: "....seuraavasta liikenneympyrästä ota ensimmäinen liittymä....sitten aja 800m ja seuraavasta liikenneympyrästä ota ensimmäinen liittymä...sitten aja 300m ja seuraavasta liikenneympyrästä...."

Tammikuu on rauhallisin kuukausi, mutta turisteja oli riittävästi nytkin, joten kunhan muistaa kerrospukeutumisen ja kunnon toppavaatteet, niin tammikuu on mielestäni todella hyvä aika matkustaa Islantiin... :)








 























Tässä vielä listattuna muutama tärkeä asia Islantiin liittyen. Toivottavasti näistä on apua ja harkitset itsekin reissua Islantiin! :)

Käytännön asioita:

  • Halpalentoyhtiöillä pääsee nykyään helposti ja nopeasti Reykjavikiin, suora lento kestää vain kolmisen tuntia. 
  • Islantia kannattaa todellakin pitää mielessä jos on aikomuksena matkustaa Jenkkeihin. Jos on mahdollisuus, niin maassa kannattaa vierailla ajan kanssa (mm. Blue Lagoon on lähellä lentokenttää ja siellä oli businessmiehiäkin käymässä ilmeisesti työmatkan yhteydessä). Jos tämä ei onnistu, niin jo pelkästää helpon, nopean ja vaivattoman lentämisen ja lentovaihtojen takia hannattaa harkita Reykjavikia vaihtopaikkana.
  • Helpoiten kulkeminen tapahtuu omalla vuokra-autolla, mutta turistibussejakin oli joka paikassa ja satamasta saa ostettua retkiä erilaisille retkille. Varmasti myös hotellit tarjoavat näitä palveluja ja tietysti kaupungin turistiliikkeet/infopisteet. 
  • Kortit käy joka paikassa, jopa vessassa keskellä ei mitään. Ei vaihdettu, eikä nostettu kertaakaan paikallista rahaa. Pakko myöntää etten edes tiedä miltä se näyttää...
  • Suomalaisen näkökulmasta hintataso on about sama kuin täällä meillä. Ruoka on superhyvää ja annokset isoja. Pärjättiin yleensä hyvin pelkällä pääruoalla, mutta viimeisenä iltana syötiin kolmen ruokalajin menu. Ruoka oli taivaallista, mutta tuli ihan hirveä ähky. :)

Mitä tehdä, mitä pukea, milloin mennä?
  • Nähtävyyksiä, joissa kannattaa vierailla: Golden Circle, Blue Lagoon, Hallgrímskirkja ja sen näköalatasanne. Maauimaloita ja retkiä on kuitenkin vaikka minkälaisia, joten ajan saa kulumaan, jos sitä ja rahaa löytyy. Kannattaa kuitenkin tarkistaa milloin mitäkin retkiä on tarjolla, esim. jäätikön sisään ei pääse kuin tiettyinä kuukausina.
  • Uskon, että kerrospukeutuminen on fiksua myös kesällä, mutta varsinkin talvella kunnon takki, toppahousut, kengät, aluskerrasto, pipo ja hanskat on must jos haluaa viettää aikaa ulkona. Näkihän tuolla turisteja farkut jalassa ilman pipoa, mutta niillä oli myös kiire takaisin bussiin.
  • Tammikuussa oli rauhallista, ei jonoja, ei mitään, mutta mielestäni oli silti ihan riittävästi turisteja. En kyllä itse menisi islantiin pahimpaan turistiaikaan kesällä. Seuraavaksi menisin keväällä tai syksyllä.
  • Kannattaa syödä paikallista ruokaa - kalaa ja mereneläviä. Toki Islannista saa myös Subeja, hampurilaisia, pitsaa ja italialaista ruokaa, mutta ne kalat ja merenelävät! Ah! Suomessa mä syön harmittavan vähän kalaa, mutta jos asuisin Islannissa, voisin hyvin harkita jättäväni lihan ja kanan pois. Joskin lihanystävien kannattaa maistaa paikallista lammasta!

Muuta huomioitavaa:
  • Keskustan pikkuputiikit ja kirkon näköalatasanne menevät melko aikaisin kiinni, noin klo 17-18. Eli jos päivällä suunnittelee tekevänsä retkiä, niin kauppoihin ei välttämättä enää ehdi.
  • Golden Circlille on hyvä varata kokonainen päivä. Varsinaisten nähtävyyksien jälkeen voi vielä ajaa kaupunkiin eri kautta kuin tuli ja siellä on kuulemma todella upeita maisemia. Meillä tämä jäi tällä kertaa tekemättä, koska päivä pimenee suht aikaisin ja pimeällä maisemia ei paljoa ihailla.
  • Suomalaisena shoppailuista voi saada Tax Free -palautuksen kentällä. Sen saa myös suoraan kortille halutessaan. 
  • En kutenkaan kutsuisi Islantia varsinaiseksi shoppailukaupungiksi. Itse ostin hieman Blue Lagoon -kosmetiikkaa ja käsinneulotun, lämpimän islantilaisen lampaavillaneuleen. Myös lakuja ja salmiakkia on vaikka minkälaista. Ja jos rahaa on vielä vähän enemmän, niin keskustasta löytyy pari liikettä, jotka myyvät sekalaisia trendikkäitä merkkejä, mainittakoon nyt esimerkiksi Alexander Wang.
  • Kaupungin tiet ja jalkakäytävät putsataan huonosti, joten kävely toppavaatteissa, raskaana, ylä- ja alamäkeä, lumessa...menee todellakin urheilusta! Myös autot putsataan huonosti. Meidän vuokra-autossa oli pikkuinen skraba, mutta tämä on ilmeisesti harvinaista. Yhtenä aamuna aasialainen turisti putsasi autoaan hotellitohveleilla. Onnistuuhan se niinkin! ;)
  • Kaupunki ei haise rikille ja hanavettä voi juoda. Näin ei vissiin ollut vielä 90-luvulla....?
  • Kamera kannattaa pitää koko ajan mukana! :)

lauantai 6. helmikuuta 2016

Perfect Eyebrows eli kulmien muotoilu (OSA 1)

Mun silmissä meikkauksen kaksi tärkeintä osa-aluetta ovat hyvä pohja ja kulmakarvat. Toki on miljoona muuta asiaa, jotka on mahdollista sössiä, mutta omaan silmääni tökkää eniten vääränvärinen meikkivoide ja vääränmalliset tai väriset kulmat.

Tällä viikolla koulussa oli aiheena kulmien muotoilu ja odotin tätä aihetta innolla alusta asti. Nyt tunnista inspiroituneena päätin kirjoittaa myös oman postauksen aiheesta. Monelle teistä moni tässä postauksessa mainittu asia on varmasti itsestäänselvyys, mutta toivottavasti joukkoon mahtuu myös jotain uuttakin tietoa. Itselleni tämä toimii kertauksena ja reflektointina opituista asiasta. Sen voin sanoa, että vaikka olin melko tyytyväinen omiin kulmakarvoihini, sain silti tällä viikolla pari uutta hyvää vinkkiä ja huomasin samalla kuinka vaikeaa on meikata toisen kulmakarvat, ne kun saattavat olla niin kovin erilaiset kuin mihin itse on tottunut!!!



Jaan aiheen nyt ainakin kahteen osaan ja tässä osiossa keskityn ns. teoriaan - nyppiminen, ihanteellinen kulmien muoto, väri ja lopulta kulmien muotoilu. Seuraavassa postauksessa esittelen omat suosikkituotteeni tähän mennessä ja kertaan muutamat käytännön vinkit.

Kaikki postauksen kuvat löytyvät Pinterestistäni, joten sinne vaan klikkailemaan jos jokin kuva tuntuu hyödylliseltä. Samalla löytyy paljon muitakin hyödyllisiä kuvia sekä kuvien lisätietoja. :)


Yleisesti kulmakarvoista

  • Kulmakarvatrendit vaihtelevat eri aikoina, mutta kauneusmeikissä lopulta kuitenkin ratkaisee kasvojen ja silmien muoto, sillä kulmakarvojen täytyy sopia näihin.
  • Oikeanlaisella (tai vääränlaisella) kulmien muodolla voidaan muuttaa kasvojen ilmettä, nuorentaa, vanhentaa, saada näyttämään vihaiselta tai lempeältä, tuoda kasvoihin kulmikkuutta...you name it!
  • Edellä mainitun kommentin jälkeen todettakoon, että rajansa kaikella! Jos kulmat ovat esimerkiksi todella tuuheat, eikä henkilö halua nyppiä niitä, kulmia ei pysty muotoilemaan kuin tiettyyn pisteeseen asti.
  • Lopulta kulmat on makuasioita. Toiset tykkäävät luonnollisista kulmista, toiset selkeistä ja "maalatuista" kulmista. Pääasia tietysti on, että ulkomuoto miellyttää kunkin omaa silmää. Jos kuitenkin haluaa kasvoihin jotain muutosta tai ammattilaisen mielipidettä (en viittaa tässä vielä itseeni, haha), niin kulmien uudenlaiselle muodolle ja värille on hyvä olla avoinna. 
  • Huolitellut kulmakarvat toimivat kehyksenä kasvoille, avartavat katsetta ja tekevät meikistä huolitellun näköisen. Parhaimmillaan saatat tulla jopa kuuluisaksi kulmakarvojesi ansiosta, kuten kävi Caralle! ;)














Kulmien nyppiminen

  • Aivan kuten kaikessa muussakin, jos perustukset eivät ole kunnossa, niin ei siihen päälle hyvää taloa rakenneta. Tasainen meikkipohja on helpompi tehdä hyväkuntoiselle iholle ja siistit kulmakarvat on helpompi meikata huoliteltujen karvojen päälle.
  • Jos henkilön kulmakarvat ovat todella pitkiä, karvat on hyvä ensin lyhentää. Kyllä, kuten parturissa, kampaa ja saksia apuna käyttäen. 
  • Jos karvoja on todella paljon, kulmien alla tai kulmien välissä, niin nopeampi ja helpompi tapa on vahata ne. Vahojahan myydään nykyään ihan marketeissa kuluttajille, mutta ensimmäisellä kerralla turvautuisin kuitenkin esimerkiksi kosmetologin apuun. Näin oikeanlainen kulmien muotokin löytyy helpommin ja nopeammin. Vahaamisen etu on myös se, että karvat pysyvät nyppimistä kauemmin loitolla.
  • Kulmat kannattaa nyppiä iltaisin, jotta mahdollinen punoitus ehtii laskea yön aikana. Jos värjäät kulmat itse, niin silloinkin karvat kannattaa nyppiä ensin ja tarvittaessa vielä yksittäiset karvat värjäyksen jälkeen.
  • Jos joudut siistimään kulmia meikin yhteydessä, niin tee se ennen meikkaamista, näin punoittavat kohdat saa piiloon meikin alle, eikä täydellinen silmämeikki mene enää pilalle.
  • Nypi karvat aina karvan kasvusuuntaan, ei toisinpäin. Huomaat kyllä, jos suunta on väärä, sillä tämä sattuu! Jos sinulle on jäänyt traumoja nyppimisestä, niin voi olla, että syy oli nimenomaan tässä ja nyppijässä. ;)
  • Kulmat nypitään kulmakarvojen alta ja kulmien välistä, ei päältä. Kulman ulkonurkkaa tosin voi joutua siistimään sekä alhaalta että ylhäältä.
  • Älä nypi liikaa!




Kulmien väri

  • Kulmien oikeanlainen väri on yhtä tärkeä seikka kuin niiden muotokin. Jos kulmat ovat liian tummat, liian vaaleat tai liian punaiset, lopputulos ei näytä hyvältä ja tämä on voi olla ihan pienestä sävyerosta kiinni.
  • Kulmat mätchätään yleensä hiuksiin ja tarkemmin hiustenrajaan tai hiusten tyveen. Tummahiuksisilla kulmaväri voi olla hieman vaaleampi kuin hiustenväri, kun taas vaaleahiuksisilla hieman tummempi. Nämä on kuitenkin vain suuntaa-antavia vinkkejä, sillä ihonsävy, meikki tai sen puuttuminen vaikuttavat myös siihen, miltä kulmien väri silmissämme näyttää. 
  • Hiusten värjäys luonnollisesti vaikuttaa myös kulmien väriin. Kulmat voi värjätä tai vähintäänkin kannattaa miettiä sopivatko kulmakynät ym. tuotteet uuteen hiusväriin.
  • Kun lisäät kulmiin väriä, kokeile ensin vaaleampaa sävyä. Kun meikki on valmis, kulmia voi tarvittaessa tummentaa.




Kulmien muotoilu

  • Katukuvassa voi nähdä mitä erilaisempia kulmakarvoja ja tässäkin makuja on yhtä paljon kuin meitä ihmisiäkin. Klassinen kulmakarvan muoto eli wing tehdään kuitenkin oikeaoppisesti tietyllä tavalla ja tapa onkin kaikkien hyvä oppia ja ymmärtää ainakin teoriassa. Sitä soveltamalla omat kulmat saa sekä nypittyä että muotoiltua helpommin. (Ks. kuvat alla.)
  • Kulmakarvat alkavat silmän sisänurkasta, korkein kohta on siinä, missä iiris päättyy tai hieman enemmän ulkona ja kulmakarvan häntä on linjassa silmän ulkonurkan ja nenän kanssa.
  • Joskus kulmat voidaan piirtää lähemmäs tai kauemmas toisistaan, millä saa visuaalisesti muotoiltua kasvoja. Esimerkiksi jos silmät ovat kaukana toisistaan kulmat voidaan piirtää lähemmäksi toisiaan. Jos vastaavasti nenä on kapea ja silmät ovat lähekkäin, erottelemalla kulmat hieman kauammas toisistaan silmien väliä voidaan visuaalisesti suurentaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että nyt puhutaan hyvin pienistä muutoksista, joten maltti tässäkin asiassa.
  • Jos tykkää luonnollisista kulmista, kulmat kannattaa "värittää" vasten karvojen kasvusuuntaa. Tällöin väri tarttuu enimmäkseen karvaan. 
  • Jos tykkää "maalatuista" kulmista, niin silloin kulmat väritetään karvojen kasvusuuntaan.
  • On vähän makuasia ja riippuu keneltä kysytään, mutta itse tykkään Anastia Beverly Hillsin tavasta tehdä kulmat. Tykkään, kun kulmien paksumpi kohta on vaaleampi ja hennompi, mutta väri tummuu ja näkyy selkeämmin kulmakarvan häntää kohti. (Ks. kuva alussa.)





Tässä ehkä tärkeimmät kohdat tältä erää. Seuraavassa postauksessa jatketaan vielä hieman kulmien parissa. :) Adios!


Nyt mä taidan soittaa skype-puhelun vanhemmille ja heittäytyä sohvalle ansaitulle levolle. Ei puhelimia, ei padiä, ehkä uusi Styleby ja vähän jalkahierontaa sohvan toisesta päästä....;) Aika hurja viikko takana ja läksytkin saavat nyt odottaa huomiseen...puuh.


(All images and more details - please check my Pinterest.)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...