maanantai 30. maaliskuuta 2015

beautyblender, bodyblender, micromini

Viime viikolla mä kävin kahdessa todella mielenkiintoisessa kauneustapahtumassa ja toinen niistä liittyi beautyblenderiin. Kyseisestä meikkisienestä kirjoittelin jo aiemmin täällä ja voin käsi sydämellä sanoa, että tämä on ensimmäinen kerta kun koen meikkisienen paremmaksi vaihtoehdoksi kuin omat sormet!

Mä olen todella kiinnostunut kaikista kauneuteen liittyvistä jutuista, joten imin asiaa viime viikon tilaisuuksista kuin pesusieni. Perjantai-aamun beautyblender-tilaisuus olikin paras mahdollinen tapa aloittaa perjantaipäivä ja samalla viikonloppu. Tilaisuudessa oli mukana itse Rea Ann Silva ja taisin olla liekeissä vielä nukkumaanmenoon asti. :)



























Tilaisuudessa lanseerattiin muutama uutuustuote ja lahjakassissa tulikin mukana uusia beautyblendereitä, uusi vartalosieni eli bodyblender (esim. itseruskettavan levitykseen) ja uusi puhdistusaine sienen pesuun, joka oli erittäin tervetullut ja osoittautui paljon paremmaksi vaihtoehdoksi kuin tähän asti käyttämäni kasvosaippuapala! Koska kasvojen puhdistus ja välineiden hygieenisyys on mulle kaikki kaikessa, niin kyselin Rea Ann Silvalta mm. sienen puhdistuksesta ja siitä, kuinka usein beautyblender tulisi vaihtaa. Tässä siis perjantaina opittuja asioita beautyblenderista:

1. Tuote on valmistettu erityisestä materiaalista ja koska beautyblenderia käytetään kosteana, se ei ime sisäänsä kosmetiikkaa taikka likaa. Sotkut jäävät käytännössä sienen pinteen ja koska beautyblender pestään jokaisen käytön jälkeen, sitä pystyy käyttämään normaalia meikkisientä pidempään. Jos meikkaat beutyblenderillä kerran päivässä ja peset sen huolellisesti käytön jälkeen, voit käyttää huoletta samaa pallukkaa jopa kolme kuukautta!! Myös silloin, jos sinulla on ongelmaiho tai aknea.

2. Jokainen beuatyblender leikataan muotoonsa käsin, ei koneellisesti. Ja mikäli ymmärsin oikein sen tekevät naiset Yhdysvalloissa. Kyseessä ei siis ole mikään epämääräinen hikipaja ja se selittää mun mielestä beautyblenderin korkeamman hinnan verrattuna halvempiin meikkisieniin ja kopiohin. Koska työ tehdään käsin, beautyblendereissa saattaa olla pieniä koko- ja muotoeroja.

3. Meikkivoiteen ja peineaineen lisäksi beautyblenderia voi käyttää myös korostamiseen ja häivyttämiseen, sekä voidemaisen poskipunan levitykseen. Hahaaa - tämä oli loistovinkki ja testasinkin sitä heti eilen! Toimii! :) Hommasta tuli ehkä vähän liiankin helppoa, varsinkin kun opin Rea Ann Silvalta, että samaa beautyblenderia voi käyttää eri aineiden levitykseen ja pestä sen vasta lopuksi. Kuulostaa itsestäänselvältä, mutta jotenkin mä en kuitenkaan tajunnut tehdä sitä käytännössä...pinta-alaa on kuitenkin ihan riittävästi, joten toista puolta voi käyttää meikkivoiteen levitykseen, toista poskipunan levitykseen ja kapeampaa päätä sitten peiteaineiden parina...

4. MicroMini - tämä on pakko käydä ostamassa jostain! :) Enpä tiennytkään, että on olemassa myös beautyblender-vauvoja! Uskon, että pikkuruinen meikkisieni on kuitenkin aika kätevä kun yrittää päästä kasvojen vaikeisiin paikkoihin. Mulla on aika isot silmät, joten periaatteessa mulle riittää beautyblenderin kapeampi kärki, mutta veikkaan, että sellaiset henkilöt, joilla on pienet silmät tai matalat kulmat tai silmät ovat syvemmällä, saattavat kokea pienemmän meikkisienen kivemmaksi vaihtoehdoksi esimerkiksi peiteaineiden levityksessä.

5. Keväällä myyntiin tulee myös matkapussukka beautyblenderille. Se on sellainen hengittävä pieni laukku, jossa beautyblender varmasti ilmakuivuu nopeammin. Turhaa tai ei, niin kyllä mä ainakin haluan pitää beutyblenderini matkoillakin puhtaana ja erossa meikeistä. Eikä kosteaa meikkisientä haluaisikaan änkeä meikkipussiin sellaisenaan. En vielä tiedä mistä noita pussukoita saa, mutta aion kyllä ottaa selvää... :)

6. Kun peset esim. pinkkiä beuatyblenderiä siitä irtoaa hieman vaaleanpunaista väriä veteen ja pesuvaahtoon. Tämä ei kuitenkaan ole vakavaa eikä väri sotke meikkiä, kokeiltu on! Rea Ann Silvan mukaan värin irtoaminen johtuu siitä, että beautyblenderit värjätään luonnonmukaisesti eikä värejä kiinnitetä myrkyillä.


sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Louis Vuitton Keepall Bandoulière 55





































Nonnin, vilautinkin jo yhden kuvan aiemmin instassa, mutta sain kuin sainkin ostettua itselleni synttärilahjan tällä viikolla! :)

Eipä siinä mennyt arpoessa kuin viisi vuotta, heh, ja silkikin ostohetkellä meinasin perääntyä, koska toinen laukku tuntui liian pieneltä ja tämä isompi näytti sen vieressä ihan lätkäkassilta.... Halusin ehdottomasti olkahihnan ja totesin vuosien saatossa, etten tykkää vaaleasta nahasta, joten ainoa järkevä vaihtoehto oli Louis Vuittonin Keepall Bandoulière 55.

Ostopäätökseen vaikutti lopulta se, että lähikuukausina on tiedossa aika monta reissua, työmatkoja ja viikonloppureissuja ja olinhan mä herrajestas arponut tätä jo sietämättämän kauan! Puhumattakaan siitä, kuinka moneen kertaan hinnat olivat tänä aikana pompanneet. Selailin huvikseni vanhoja blogipostauksia ja niitä löytyi ainakin vuodelta 2011, jolloin dilemma oli ihan sama. ;)

Lopulta kun mallasin laukkua kotona, niin ei se enää tuntunutkaan niin kovin isolta vaan juuri sopivalta. Työreissulla ajattelin tuuppaa koneenkin samaan kassiin, niin ei sitten tarvitse erikseen roudata tietokonelaukkua, aika kätevää... Seuraavaa reissua odotellessa! :)

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Dreaming of....tops, bags and Dubai...


Muistatteko kun kirjoitin vähän aikaa sitten tässä postauksessa mun laukku-unelmista? No eipä siinä kauaa mennyt kun näiden rinnalle ilmeistyi yksi uusi tulokas, jota en saa enää mielestäni pois. Ja itseasiassa koko homma ei jäänyt edes yhteen laukkuun… Yhtenä iltana Dubaissa käytiin Pier 7 nimisessä drinkkipaikassa ja siellä se sitten tapahtui.



Ensiksikin pari sanaa Pier 7:sta: Kannattaa käydä! Okei, mulle tuli semivanha olo, koska silloin oli Ladie’s night ja paikka oli täynnä vimpan päälle pukeutuneita villejä parikymppisiä ja tietysti niitä metsästäviä miehiä, mutta jo sen pukeutumisen tai aivan jäätävien maisemien takia, paikassa ehdottomasti kannattaa käydä, jos on mahdollisuus!!! Varsinainen drinksupaikka on kattoterassilla ja valtavien ikkunaiden takana näkyy Dubai Marinan pilvenpiirtäjät lukuisine valoineen – huikeeta! Vaikka harmittelinkin sitä, etten päässyt Nykiin, niin noi maisemat ja lämmin ilta (huom! Nykissä oli samaan aikaan lumimyrsky) korvasivat kyllä aika hyvin ”menetyksen”. 


Itse otin aika rennosti biletyksen ja juomisen suhteen, joten mulla oli mahdollisuus keskittyä olennaiseen, eli vaatteisiin ja asusteisiin. Musta on todella mielenkiintoista seurata ihmisten pukeutumista. Usein kun ollaan käyty ulkona tyttökavereiden kanssa, niin multa on kysytty ”huomasitko sen ja sen miehen”, kun mä taas keskityn korkokenkiin, koruihin, kalvosinnappeihin, silmälasikehyksiin ja muihin pieniin yksityiskohtiin….no niin kävi nytkin. Louboutinin korkkarini olivat ihan fiiliksissä kun kerrankin ympärillä näkyi yhtä punaisia kavereita. ;) Sitten näin yhden naisen, keskipituisen, perushoikan...oli ehkä ruskeat hiukset…ööö? Mutta hänen asunsa kokonaisuudessaan kolahti todella paljon.

Nyt koetellaan teidän mielikuvitusta. Alla olevaan kollaasiin keräsin kyseisen asun kaikki elementit eri kuvien muodossa (kuvien tiedot löytyvät Pinterestistäni). Jouduin tyytymään tähän ratkaisuun, koska sopivia housuja ei meinannut muuten löytyä Polyvoresta, jolla yleensä teen kollaaseja…



Eli asuna hänellä oli musta cropattu off shoulder toppi ja korkeavyötäröiset persikanväriset housut. Yläosa oli sopivan paljastava ja tiukka kun taas löysähköt, korkeavyötäröiset ja nilkkapituiset housut sopivasti tasapainottivat kokonaisuutta ja antoivat tilaa korkokengille. Jalassa hänellä oli myöskin Christian Louboutinin mustat korkokengät ja olalla roikkui Saint Laurentin musta laukku kultaisilla yksityiskohdilla. Wow, sanon minä! Siitä päivästä lähtien olen odottanut, että saisin tehtyä copy catin asusta, mutta laukku olisi tässä aika olennainen….;)

Toinen haaste joka liittyy ko. asukokonaisuuteen on se, että mä käyn aika harvoin ulkona. Suurin osa ajasta menee toimistolla ja kun selviän kotiin, niin laitan verkkarit jalkaan ja tuijotan kattoa. Keskimäärin näin. Siispä jäin miettimään, miten saisin asusta enemmän toimistokelpoisen? Ehkä se ei toimisi kaikista tiukimmissä työpaikoissa tai ihan jokaisessa asiakastilanteessa, mutta kesä tulee ja lounaita tulee syötyä enemmän ulkona, ja itseasiassa mun pääasiallinen asiakas on tällä hetkellä ulkomailla, joten puhelinpalaverissa ei niin haittaa, mitä laittaa päälle… Sopivasti lomalla Esprit otti yhteyttä ja ehdotti yhteistyötä. Olen tehnyt kerran aiemmin yhteistyötä heidän kanssaan ja koska olin juuri löytänyt Espritilta kivan mekon tuleviin kesähäihin ja yllättynyt samalla miten paljon kivoja, töihinkin sopivia, vaatteita Espritillä on nykyään, ajattelin, että nämähän passaa hyvin yhteen.



Persikanvärisiä housuja en ole vielä onnistunut löytämään mistään, mutta iskin kyllä silmäni kahteen muuhun housumalliin Espritin sivuilla. Nämä mustat housut on musta ihan superkivat. Mulla on vastaavat Zarasta, mutta mä tykkään näiden vyötäröistä ja vetskareista vielä ehkä vähän enemmän. Housumalli on muuten ihan loistava myös Dubaihin, jos joku miettii, mitä siellä tulisi pukea päälle. 

Toinen housumalli olisi nyt tätä ajateltua asukokonaisuutta ajatellen vielä parempi, nimittäin nämä kollaasissakin näkyvät valkoiset housut. Koska olen saanut fiksaation mustasta off shoulder -yläosasta, niin mun mielestä valkoiset housut olisivat siihen paljon, paljon paremmat. Sitä paitsi ko. malli on ihanan raikas ja uudenlainen – ei höllyvää takapuolta, joita usein näkee kesäaikaan kun kaikki kaivavat valkoiset löysät pellavahousut ulos kaapeistaan talven jälkeen, eikä kuitenkaan kireitä valkoisia housuja, joista mulle tulee yläasteen valkoiset MicMacit mieleen…jaiks! ;) No toi oli nyt ehkä vähän liioittelua….huomaatteko, musta on tullut vähämmän jyrkkä kolmekymppisenä? ;) No mutta, ymmärsitte varmasti pointin. Housut olisivat samaan aikaan rennot ja siistit myös toimistolle. Ajattelin käydä sovittamassa molempia jossain…

Mitä tulee off shoulder -yläosaan, niin niitä on nyt aika paljonkin eri paikoissa, tykkään mm. tästä Asoksen versiosta ja tästä Miss Selfridgesin versiosta. Ja itseasiassa tämä Lindexin versio voisi ajaa kanssa asian....? Onneksi valinnanvaraa on, mutta toivoisin, että paita olisi riittävän pitkä (ei paljastelua työpaikalla), pitkillä hihoilla (ilmastointi) ja paljastaisi olkapäät sopivasti, ei siis varsinaista off shoulder -mallia vaan ehkä enemmän sellainen Bardot-yläosa tai todella avara vene-pääntie tms. 


Louboutinit ovat töihin vähän turhan näyttävät ja epämukavat, joten vaihtaisin ne mun mustiin nahkaisiin tai mokkaisiin Pradan korkkareihin, jotka ovat edelleen mukavimmat ja samalla kauneimmat mukavuuskengät, jotka olen toistaiseksi löytänyt! Ja sitten se laukku….ooh…mä arvon vielä parin mallin välillä, eikä toista edes meinaa löytyä netistä, joten tässä vain yksi kaunis fiiliskuva inspiraatioksi. Niin, ja sitten jos työtilanne tai lämpöasteen vaativat, niin olkapäille voi heittää vielä vaikka bleiserin lämmikkeeksi... :) *

(Kaikki fiiliskuvat ja niiden tiedot löytyvät Pinterestistäni eli täältä.)

torstai 19. maaliskuuta 2015

Nike Air Max



























(Kollaasin kuvat: täällä, täällä ja täällä)

Toisinaan selkäni kipeytyy ja kipu säteilee inhottavasti jalkaan, kuten nyt vaihteeksi taas... Liikunta auttaa, mutta ilmeisesti pitkät työpäivät ja istuminen vaikuttavat puolestaan negatiivisesti. Niinä päivinä nukkumisesta ei tule mitään ja aamuisin mielessä on ainoastaan mukavat kengät (ja tällä hetkellä se on yhtä kuin korolliset Rag Bonen nilkkurit). 

Olenkin tässä taas miettinyt uusien tennareiden hankkimista ja koska koen Converset maailman epämukavimmiksi kengiksi omaan jalkaani, olen miettinyt pitkään New Balance -tennareiden ostamista ja nyt viimeisimpänä olen innostunut myös Niken Air Maxeista. Voisin tykätä ehkä tästä tai tästä mallista, mutta en oikein osaa päättää haluaisinko kokovalkoiset, värilliset vai jotain siltä väliltä...hmm..??

Onko teillä kokemusta kyseisestä tennarista ja mitä olette tykänneet?

(*Postaus sisältää mainoslinkkejä)


keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Dubai shopping

 




















































Mun shoppailut jäi Dubaissa surullisen vähäisiksi, sillä mistään ei ollut kokoja taikka malleja tarjolla. Odotin mm. Repetton-liikettä ja sitä, että olisin löytänyt balettiin yhden kietaisupaidan, mutta sitä ei ollut kuin lasten koossa. Victoria's Secretilla ei ilmeisesti myydä enää ollenkaa kahta alaosamallia ja rintsikoista tai bikineistä tai urheilutopeista ei löytynyt mistään mun kokoa!! :(  Birkenstockin sandaaleitakaan ei löytynyt, pöh.

Tyydyin siis ostamaan vain suosikkirasvojani (tällä hetkellä tykkään erityisesti Secret Charm ja Aqua Kiss tuoksuista, mutta ostin myös uutta vaniljatuoksuista rasvaa), uuden Diptyquen kynttilän, uuden hyväksi havaitun Sephoran kookoskuorinnan ja yhden meikkisiveltimen. Meikkisiveltimestä olen kyllä erityisen tyytyväinen, koska olin etsinyt viuhkamallista, isoa ja pehmeää sivellintä jo tovin, mutta kaikilla näillä ominaisuuksilla varustettua sivellintä ei vaan löytynyt mistään. Ja koska rahaa säästyi, niin mä yritän edelleen kuumeisesti miettiä, mikä voisi olla mun virallinen synttärilahja? :) Sain myös aikamoisen laukkuhimotuksen kehitettyä reissun aikana, kiitos ladie's nightin viikko sitten, heh... Tästä myöhemmin lisää. :)

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Dubai pictures

Huh, arki kyllä iskee nopeasti vasten kasvoja. Vaikeaa uskoa, että tasan viikko sitten oltiin näissä maisemissa. Halusin kuitenkin jakaa vielä muutaman kuvan täällä, koska yritän myös mielessä lasketua mahdollisimman pehmeästi arjen kiireisiin. Kuvien selailu on paras tapa muistella reissua ja näihin kuviin on kasattu monta mielenkiintoista sääilmiötä...






Kun me tultiin Dubaihin oli yli 30 astetta ja ihanan lämmin iltapäivä. Aurinko oli kuitenkin jonkinlaisessa sumussa, mikä taksikuskin mukaan johtui hiekkamyrskystä. Jos vertaa ensimmäisiä rantakuvia viimeiseen kuvaan, huomaa miten iso ero näkyvyydessä oli matkan alussa ja lopussa.

Toisena rantapäivänä rannalla oli niin jäätävä tuuli, että sai pitää tosissaan hameen helmasta kiinni. ;) Meinattiin jo kääntyä takaisin, mutta onneksi otettiin silti pyyhkeet ja rantauduttiin aurinkotuoleihin. Istuessa ei enää ollutkaan niin viileää ja päiväkin lämpeni iltapäivää kohti.





















































Burj Khalifassa käydessä sää oli melko selkeä ja lämmin, mutta auta armias, kun istuttiin suihkulähteiden viereiselle terassille syömään. Yhtäkkiä taivaalle ilmeistyi nopeasti liikkuva pilvi ja ehkä minuutissa tornin huippu katosi jonnekin "savuun". Samaan aikaan alkoi puhaltaa jäätävän kova ja kylmä tuuli ja kuin tilauksesta jostain alkoi kuulua "rukouslauluja". Se oli jotenkin maaginen ja jopa hieman pelottava hetki. Kaikki alkoivat kaivaa puhelimia ja kameroita taskuistaan, ravintolan henkilökunta mukaan lukien.


























Viimeisen kuvan nappasin tosiaan viimeisenä reissupäivänä vertailun vuoksi. Silloin oli selkeä ja aurinkoinen päivä, mutta ilta oli jälleen yllättävän viileä. Eipä olisi heti tullut mieleen, että maaliskuussa voisi olla jäässä Dubaissa, mutta niin vaan kävi! ;) Kaikenkaikkiaan matka oli silti erittäin onnistunut ja voisin lähteä Dubaihin vaikka heti uudestaan. Todettiin moneen kertaan, että eiköhän tehdä tästä tapa aina mun synttäreillä, mutta saas nähdä miten käy. Kesälomaa odotellessa, heh... Lomat on ihania, mutta vielä kun oppisi elämään hetkessä ja nauttimaan ajasta siinä välissä. Nimittäin aika kuluu nopeasti ja elämä on (kuulemma) tässä ja nyt. :)

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Iltapukujen & Juhlamekkojen Outlet Wanhalla Ylioppilastalolla



Te tiedätte musta sen, että kierrätän aktiivisesti käyttämättä jääviä vaatteita. Jos jokin roikkuu käyttämättä muutaman kuukauden, niin laitan vaatteen useimmiten myyntiin. Toisaalta taas etsin koko ajan uusia täydellisiä yksilöitä, joissa kohtaa laatu, istuvuus ja mielellään "se jokin"... Jälkimmäistä toivon lähes jokaiselta ostokseltani, mutta tiettyjen asujen kohdalla hyväksyn sen, ettei niitä käytä päivittäin. Sitten kun on taas se aika vuodesta ja tulee kesähäitä ym. vastaavia tilaisuuksia, niin kaivan kaapista hopeiset Jimmy Choon sandaalini tai vaaleanpunaisen Anya Hindmarchin glitter-iltalaukun... Samaan katagoriaan menevät myös iltapuvut - iltapuvut, joita en tällä hetkellä omista.



Iltapuku on vaate, jolla ei todellakaan tee mitään arkena, ainakin jos arki on yhtään samanlaista kuin mulla - töitä, ruokakauppareissuja, pyykinpesua, koiralenkkejä.... Toisaalta taas, jos tilaisuus vaatii iltapukua, juhlapukua tai pitkää pukua, niin sitä ei kyllä korvaa yksikään jakkupuku eikä kynähame. Toiveenani onkin ollut pitkään löytää täydellinen pitkä iltapuku ja lyhyempi juhlava mekko.

Niiden pitäisi olla niin upeita ja tuntua omilta, että haluaisin käyttää niitä uudestaan ja uudestaan. Näin harvemmin käytetty vaate saisi pidemmän elinkaaren. Toisaalta niiden pitäisi olla joko sen tyyppisiä, että ne sopivat mahdollisimman monenlaisiin tilaisuuksiin tai olla malliltaan, materiaaliltaan ja väriltään sellaisia, että niitä voi helposti asustaa juhlavimmiksi tai arkisemmiksi. Koska käyttökertoja ei voi verrata farkkuihin tai isoon käsilaukkuun, niin hinnankin pitäisi olla kohtuullinen, mutta asun pitäisi silti herättää tunteita samalla tavalla kuin Valentinon pitsiset mekot, heh... ;) Eipä olekaan ihan helppo nakki!






















Tästä päästäänkin asiaan. Pitsi on mulle jotenkin se juttu, mudossa tai toisessa. Olen koko ajan kyttäilyt sillä silmällä, jos löytäisin jostakin alennuksella jonkun ihanan lyhyen Valentinon pitsimekon, mutta koska näiden mekkojen hinnalla saisi myös laukun, etsin koko ajan myös edullisempia samantyylisiä vaihtoehtoja. Kaikki yllä näkyvät mekot ovat mun mielestä ihan mielettömän kauniita, mutta luonnollisesti Madden mekon ottaisin jossakin toisessa sävyssä ja vähän lyhyempänä tai high low helmalla, kuten ekassa kollaasissa oikealla....? Hmmm...

Pitkistä mekoista taas mun silmää miellyttävät kaikki tässä postauksessa näkyvät kuvat. Kapeat helmat ovat ehdottomasti mun juttu. Vanhojen tanssit on asia erikseen, mutta muuten mun on vaikea kuvitella itseäni A-linjaiseen helmaan tai merenneitopukuun. Blake Livelyn päällä nähdyt mekot ovat aina olleet mieleeni ja mitä tulee värisävyihin niin hillityt musta, tumma sininen, harmaa tai metallinsävyt ovat mun mielestä todella kauniita... Malli voisi olla olkapäät peittävä, niin se sopisi paremmin talvitilaisuuksiin tai esimerkiksi Dubaihin, heh...mähän käyn siellä edustamassa koko ajan... ;) No mutta, ymmärrätte ehkä mitä tarkoitan. :)




























Kullakin meistä on kuitenin eri tarpeet ja eri mieltymykset. Jokaiselle vartalotyypille sopii erilaiset puvut. Se mikä on yhteistä, on se, että me kaikki varmasti haluamme näyttää upeilta ja jos mahdollista, haluamme löytää upean puvun hyvällä hinnalla. Miten tämä sitten onnistuu?

Minuun otettiin yhteyttä Maahantuojien Outletista ja ehdotettiin yhteistyötä. Maahantuojien Outlet on useiden eri maahantuojien ja liikkeiden yhteisprojekti, jossa myydään edellisen kauden mallipukuja ja näytekappaleita edullisesti suoraan kuluttajille. Ensimmäinen Maahantuojien Outlet järjestettiin 5 eri yrityksen yhteistyönä ja silloin mukana oli yli 500 iltapukua. Koska kävijämäärä ylitti tammikuun tilaisuudessa kaikki odotukset (miten mä en koskaan kuullut tästä tilaisuudesta?!), päätettiin samanlainen tapahtuma järjestää vielä samana keväänä.

Huhtikuun tapahtumassa on odotettavissa yli 1000 edullista pukua, pitkää ja lyhyttä, näyttävää ja klassista. Myös kokoja löytyy XS:stä XXL:ään, ja värivaihtoehtoja on varmasti yhtä paljon. Kuulin tilaisuudesta nyt ensimmäistä kertaa, mutta päätin lähteä innolla mukaan ja kutsuin kaverinkin mukaan. :) Nykyään on niin paljon erilaisia blogigaaloja, urheilugaaloja, juhlavia häitä, työpaikan juhlia ja muita tilaisuuksia, joihin on mahdollisuus pukeutua, että jokaisella on varmasti jokin tilaisuus mihin tarvitsee kaunista pukua. Puhumattakaan yo-juhlista, vanhojen tansseista, valmistujaisista ja kesähäistä... Jos siis tavoitteenasi on löytää ilta- tai juhlapuku, niin merkkaa aika kalenteriin jo nyt:

Iltapukujen & Juhlamekkojen Outlet 
Wanha Ylioppilastalo, Helsinki
11.4.2015 klo 10-16


Kaikki tapahtuman puvut myydään vähintään -50% alkuperäisistä hinnoista. Suurin osa tapahtuman pitkistä puvuista liikkuu hintaluokassa 99 – 159€ (normaalisti keskimäärin 299 – 489€). 
 
Huom! Seuraavat pienemmät tapahtumat järjestetään vielä ennen Wanhan Ylioppilastalon päätapahtumaa: 14.3. Jyväskylässä Hotelli Albassa sekä 22.3. Tampereella MegaOutletissa. Näissäkin tapahtumissa on myynnissä satoja pukuja! :)

(* Postaus on toteutettu yhteistyössä Maahantuojien Outletin kanssa.)

Kaikki postauksessa käytetyt kuvat ja kuvien lisätiedot löytyvät Pinterestistäni.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Balmain Paris - Hair Couture: Travel sizes

Kirjoittelin aiemmin tässä postauksessa, että sain testiin Balmainin hiustenhoitotuotteita. Selvyyden vuoksi mainittakoon vielä, että olin alunperin tilaamassa näitä tuotteita itse, eli kyseessä ei ole maksettu blogipostaus. Matkalla mulla oli käytössä Balmainin matkakokoiset Moisturizing -shampoo ja Moisturizing -hoitoaine, sekä kuvasta puuttuva hiuksiin jätettävä hoitoaine ja nämä on ihan mahtavia kaikki kolme!!!! :)

 

























Mun hiukset takkuuntuu todella helposti, eikä kloori, merivesi ja rajuhko tuuli helpota yhtään asiaa. Näillä tuotteilla sain hiukset joka kerta silkkisen pehmeiksi, ilman, että ne tuntuivat raskailta. Hiuksien harjaaminen oli kuin leikkiä, vaikka tähän mennessä tasan yksi tuote (vanha suosikkini Healthy Sexy Hairilta) on pystynyt tähän, ja tuoksu on mun mielestä aivan ihana. Edelleen. :)

Koska matkalla yritin minimoida pullojen määrää testasin hiuksiin jätettävää hoitoainetta myös kuiviin hiuksiin. Yllättäen sainkin föönäyksen jälkeen yksittäiset leijuvat hiukset taltutettua ja ehkä vähän kiiltoakin samalla hiuksiin.... Tykkään!!

Olen muuten onnistunut keräämään kaikki suosikkituotteeni matkakokoisina vihdoin ja viimein, ja jos teitä kiinnostaa, niin voisin tehdä oman postauksen kaikista matkakokoisista tuotteista? Tämä voi olla senkin puolesta kiinnostava postaus, koska siinä todella on kaikki suosikkini. Kylppärin kaappi on täynnä erilaisia pulloja ja purnukoita, mutta kun on reissun aika, niin vain tärkeimmät pääsevät mukaan! Muutenkin mun mielestä parhaimmat blogipostaukset ja lehtijutut ovat joko kurkistuksia toisen vaatekaappiin tai meikkipussiin - onko teillä samanlaisia kiinnostuksen kohteita, hih?? :)

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Mövenpick Ibn Battuta Gate hotel in Dubai




















Nyt on niin monta asiaa mielessä, mistä voisi ja pitäisi kirjoittaa, mutta ajattelin ensimmäiseksi kertoa parilla sanalla Dubain hotellistamme. Majoituimme siis Mövenpickin Ibn Battuta Gate -hotelliin, joka oli noin puolen tunnin ajomatkan päässä Dubain lentokentältä. Sijainti ei ollut kaikista keskeisin ajatellen esimerkiksi shoppailua, mutta taksilla kun pääsee liikkumaan todella edullisesti ja metrokin lähti vierestä, niin eipä hotellista muuta miinusta löytynytkään...




Hotellilta oli bussiyhteys palmusaaren sisarhotelliin rannalle, mutta kun matkaa edeltävänä päivänä kuulimme, että infinitypooli oli edelleen rempassa, valitimme asiasta (oikeastaan, olin jo melkein valmis vaihtamaan hotellia) ja saimmekin korvaukseksi reilun 80m2 sviittiin. Enpä arvannut hotellihuoneeseen astuessani, että koko asunto olisi täynnä punaisia ruusun terälehtiä...!! :)

Hotellin eri kerrokset oli nimetty eri maiden mukaan ja me asuimme Intia-kerroksessa. En sitten tiedä olisiko esim. Venäjä-kerroksen sisustus ollut erilainen, mutta mun mielestä tämä suihkun ja wc:n kuviollinen laatta on ihan mahtava! Mustalla kivilattialla, voisin ottaa jopa seuraavaan kotiini. ;)


























Olohuoneessa ei paljoa ehditty istuskella, mutta tulopäivänä olkkarissa odotti synttärionnittelut kortin, kakun ja kuplivan muodossa...



























Hotellin palvelu pelasi siis moitteettomasti ja 8. kerroksen lämmitetty uima-allaskin oli ihan kiva, joskin aurinko paistoi aamulla enemmän toisellelle ja iltapäivällä toiselle puolelle. Sisarhotellin ranta oli kuitenkin huippu ja juuri sopivan rauhallinen paikka mun aivolomalle. Ja kunhan rannan infinitypool valmistuu, niin voin kuvitella, että Oceana clubista tulee aika mahtava paikka. Voisin hyvin mennä kyseiseen hotelliin uudestaan!! :) Itse asiassa todettiin just matkalla, että Dubaissa voisi käydä joka vuosi maaliskuun alussa.

BTW, huomasin tällä kertaa mielenkiintoisen jutun... Vaikka Dubai on kansainvälinen ja toisaalta mm. kauppakeskusten säännöt kieltävät paljastavat vaatteet ja käsikädessä kävelyn, näin tällä reissulla monta paikallista pariskuntaa kulkemassa käsikädessä, mikä yllätti ainakin minut. Vaikka naisilla ei näkynyt hunnun takaa muuta kuin silmät, nuorista pareista näki, että he viihtyivät yhdessä, hymyilivät, nauroivat ja olivat selvästi rakastuneita. Olen varsinainen lälly mitä tulee hömppäkomedioihin ja rakkauteen, mutta oli silti jotenkin ihanaa nähdä tällaista. Onko kukaan muu huomannut samaa muutosta vuodessa? <3


keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Bags, bags and more bags

bags


Blogijuttuja ei pidä miettiä liikaa. Arvatkaa vaan miten monta kertaa olen jättänyt kirjoittamatta kun olen miettinyt sitä, että ketä tämä mun postaus oikein kiinnostaa?! Todellakin elämän tarkeitä asioita, heh... Ajattelin kuitenkin pitkästä aikaa kirjoittaa laukuista, koska teitä voisi kiinnostaa. Vaikka olen tällä hetkellä melko tyytyväinen mun laukkutilanteeseen, en todennäköisesti pääse koskaan siihen tilanteeseen, jossa en suunnittelisi tai etsisi jo seuraavaa. Tällä hetkellä mielessä on aika mustanpuhuvaa veskaa ja  pari mallia, jotka multa löytyy jo entuudestaan.

Yleensä mun on aika vaikeaa löytää laukkua, joka vastaa kaikkia kriteereitani, mutta Givenchyn Antigona ja Celinen box bag ovat osoittautuneet käytössä niin supereiksi, että voisin hyvin kuvitella ostavani molemmat vielä mustina. Pienistä laukuista mun silmää miellyttää myös yllä oleva Saint Laurentin laukku.

Balenciagan kohdalla voisin hieman repäistä ja harkita sitä myös mokkaisena ja ehkä jopa värillisenä. Celinen laukut ovat suurin ihastukseni ja jokin malli voisi olla kiva myös beigenä tms... Mä toivoisin kovasti, että laukkukokoelmani saisi jossain kohtaa täydennystä värillisistä yksilöistä, mutta yksikään laukku ei ole värillisenä vielä kolahtanut, eniten ehkä Fendin mallit, mutta toistaikseksi painotan sanaa "ehkä"....

Mikä on teidän seuraava unelmalaukku? Olisi aika kiva kuulla pitkästä aikaa miten tilanne on muuttunut, koska trendit tulee ja menee... :)

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Bobbi Brown Hydrating Face Cream




























Olen edelleen arkilaiska ja todella huono heräämään. Mikään ei siis ole muuttunut. Tästä syystä kaikki tuotteet ja vinkit, jotka tekevät aamuistani helpompia ja tehokkaampia ovat aina tervetulleita.

Viimeisin löytö on ollut Bobbi Brownin Hydrating Face Cream -kosteusvoide, jonka kanssa ei tarvitse käyttää erikseen meikinpohjustusainetta - aika näppärää, vai mitä? :) Voide myös kosteuttaa ihoa kivasti ja purkki näyttää kivalta. Tämä on aina plussaa, mutta varsinkin silloin, kun päivittäin käytettyjä tuotteita haluaa pitää esillä...

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Birkenstock

(Kuvat: Pinterest)

Mitä mieltä te ootte Birkenstockin sandaaleista? 

Vielä vuosi sitten mä yhdistin kyseiset kengät terveyssandaaleihin ja muistan tepastelleeni sellaisilla pitkät työvuorot Stockmannin myyjänä, heh, kylläpä tuntuu, että siitä on aikaa... Viime vuonna Celinen sandaalit nähtyäni Birkenstockit tuli ensimmäisenä mieleen, mutta olin melko varma, että kyseessä olisi ohimenevä trendi. Hetkeä myöhemmin myös Birkenstockin ilmestyivät katukuvaan, blogeihin ja Pinterestiin. 

Sen verran mitä oli viime kesänä tarve, käytin omia vanhoja (todella vanhoja) sandaaleitani ja päätin olla ostamatta uusia.  Klassinen malli ei sinänsä ole miksikään muuttunut, mutta tänä kesänä musta tuntuu, että haluaisin panostaa uusiin. Ehkä kokomustiin, jos sellaiset sattuisi löytymään Dubaista....

Omistatteko Birkenstockit tai onko sandaalitrendi ylipäänsä teidän juttu? Minkä kanssa yhdistäisit Birkenstockit? :)

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Last hours of my twenties... Have to say it's been one hell of an adventure.




















(Kuva: täältä)

Se on sitten naistenpäivä, eli ens yönä mä täytän vuosia ja siirryn seuraavalle vuosikymmenelle. Aika jännä tunne, vaikken tähän päivään mennessä olekaan ehtinyt miettiä asiaa... Vanheneminen ei tunnu ollenkaan pahalta, mutta se on outoa, etten ole enää koskaan parikymppinen, heh. Semihaikea fiilis, varsinkin kun viimeinen kuukausi on mennyt taas niin sumussa ja työkiireissä, etten muista siitä oikeastaan mitään. Miettikää eilen yllätyin iloisesti kun kaverit ehdotti brunssia, mutta se olikin jo mun kalenterissa?! Itsehän mä olen sen merkinnän sinne laittanut, mutta tämä ehkä kuvaa mun tämänhetkistä elämäntilannetta. Paljon matkustavat ihmiset sanovat, että toisinaan ei tiedä missä päin maailmaa on, mutta mulla on ihan sama fiilis täällä Suomessakin!

Aamuyöllä suuntaamme myös lentokentälle ja kohti Dubaita. Tällä hetkellä laukut alkaa olla pitkälti pakattu ja mietin miten haluan viettää viimeisen iltani parikymppisenä...?? Pakkailuista tuli muuten mieleen - miten kuljettaa mukana aurinkohattu, jos ei ole varta vasten hatunkuljetukseen tarkoitettua Vuittonin hattulaukkua?!! ;) Tuntuu niin pöljältä laittaa hattua päähän, jos lähtee lumisista maisemista ja huopahatulla ei taas tee toisessa päässä yhtään mitään... Taitaa tulla kysymykseni teille vähän liian myöhään, mutta ehkä se auttaa, kun pakkaan seuraavalla kerralla. Anyone?

Viime Dubain reissulla me ei ehditty käymään Burj Khalifassa, mutta nyt ennakoitiin ja varattiin sinne liput keskiviikolle. Mennään auringonlaskun aikaan, joten nähdään maisemat niin valoisalla kuin pimeällä. Mikä ois vielä makeampaa? Nähdä noi pilvenpiirtäjät pilvien yläpuolella, kuten kuvassa yllä! Ei taida onnistua tällä reissulla, mutta ehkä vielä joku päivä...

Lomani kunniaksi, saatan jopa ehtiä laittaa vähän postauksia tänne blogiin tällä viikolla ja yritän kuvata matkalla mahdollisimman paljon, niin on sitten jotain mitä postata kun arki koittaa. Hyi! Arki! Jaiks....nyt en sano tätä sanaa ääneen ainakaan viikkoon!! ;)

Hyvää naistenpäivää kaikille! :)

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

I need a new hairstyle






















Mulla on ollut tapana käydä parin kuukauden välein kampaajalla jo muutaman vuoden ajan. Aina kun olen käynyt, olen myös varannut seuraavan ajan valmiiksi. Viimeksi kun kävin loppuvuodesta kampaajalla en tiennyt yhtään miten tammikuussa on treenejä ja oli vähän muitakin suunnitelmia, joten päätin, että varaan ajan vasta alkuvuodesta.

Jossain vaiheessa väri haalistui aika kivaksi, eikä juurikasvuakaan näkynyt. Myös pituutta halusin kerrankin kasvattaa, koska tasoittamisella leikkautui aina pois just sen verran mitä hiukset ehtivät kasvaa. Sitten päätin, etten mene kampaajalle ennen Dubaita, koska väri kuitenkin haalistuisi auringossa ja muutenkin rantaloman jälkeen on kiva laittaa tukka kuosiin. Ja yhtäkkiä tuntuukin etten voi odottaa kampaajaa enää päivääkään!!!! Lisäksi tekee taas mieli lyhentää hiuksia ja päästä tuntuu kasvavan entistä harmaampaa hiusta! Apua!!

Sen lisäksi etten saa aikaiseksi ajanvarausta, mulla on vähän hakusessa mitä seuraavaksi tekisin. Yhtenä päivänä haluan tummat hiukset, toisena vaaleat, kolmantena balayagen...johon ehkä kuitenkin päädyn yhä useammin, koska sillon voin olla samaan aikaan sekä tumma että vaalea. Toinen juttu, mitä olen miettinyt jo viime keväästä asti, että lyhentäisin hiuksia takaa, nyt kun etuhiukset ovat vihdoinkin kasvaneet riittävän pitkiksi....hmm...

Missä te muuten käytte kampaajalla? Onko jotain erityisiä suosikkipaikkoja pääkaupunkiseudulla? Entä mitä olette tottuneet maksamaan väristä ja leikkauksesta? Mikä on teille tärkeintä - henkilö, tuotteet, lopputulos, kampaamon tunnelma vai kenties hinta?

(Kuvat ja tiedot löytyvät mun Pinterestistä.)


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...