tiistai 2. syyskuuta 2014

cosmetics


Tuntuuko teistäkin, että viikot kuluu ihan käsittämätöntä vauhtia? Nyt ollaan jo niin pitkällä, että töitä on tehty kuukauden päivät ja ensimmäinen flunssakin on täällä. Aivan liian aikaisin sanon minä! Näinkö pitkälle ne kesän ja auringon lataamat akut riitti?!! Täytyy varmaan ostaa Möllereitä heti seuraavan kerran kun olen taas liikenteessä (tänään nimittäin jäin kotitoimistolle tekee töitä ja syömään valkosipulia villasukat jalassa).




Jostain syystä mua kiinnostaa tänä päivänä kosmetiikka enemmän kuin koskaan ennen. Ja ei, en ole jaksanut itse meikata sen enempää kuin koskaan ennenkään, mutta kaikki uudet purnukat ja merkit, joita en koskaan ennen kaivannut houkuttelevat mua nyt todella paljon!

Huomaan surffailevani kosmeinspiraatiota jopa enemmän kuin muoti-inspiraatiota! Ja senpä takia en olen vieläkään saanut tehtyä toivepostausta mun tyyli-idoleista taikka toivepostausta Vestiaire Collectivesta, joka jäi puolessa välissä kesken noin pari viikkoa sitten. Kosmetiikkaa taas voin fiilistellä kaupan kassajonossa Net-a-Porterin sivuilla, blogeissa silloin kun ei ole aikaa edes kirjautua omaan blogiini sisälle ja esimerkiksi Stockalla kävellessäni kosmeosaston ohi, kun jätän usein auton Stockan parkkiin....

Tässä postauksessa näette muutaman tuotteen, jonka olen bongannut Net-a-Porterin sivuilla ja joita mä haluaisin testata. Erityisesti Verson kosmetiikka kiinnostaa. Onko täällä ketään, kenellä olisi kokemusta kyseisestä merkistä?

Tuotteet: Verso, SK-II, This Works, Dr Jackson's Natural Products

(Kuvat: Net-a-Porter)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa, että päätit jättää kommentin! Piristät päivääni! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...