lauantai 29. maaliskuuta 2014

Puhas Loodus -puhastav mask





Instagramissa mua seuraavat saattoivat huomata, että kävin viime viikonloppuna Tallinnassa. Reissu tuli aika extempore kuvioihin, mutta kun sain mahdollisuuden mennä katsomaan Titanic-näyttelyä, niin päätin uhmata jopa flunssaa... Näyttely taitaa olla vielä kuun loppuun Tallinnassa, joten mikäli suuntaatte sinne ja jaksatte jonottaa, niin käykää katsomassa. Näyttely ei ehkä ylittänyt odotuksia, mutta veti toisinaan hiljaiseksi. Ja tulipahan käytyä myös ensimmäistä kertaa sukellusveneen sisällä! ;)

Mutta asiaan. Päätin ostaa Tallinnasta kokeiluun Puhas Loodus -merkkistä puhdistavaa naamiota, sillä kaikki omistamani naamiot olivat kosteuttavia ja mä taas kaipasin jotain mutanaamiota pitkästä aikaa. Meremuda yhdistettynä salveihin ja kadakamariin (katajanmarja) kuulosti hyvältä ja ajattelin, että neljä euroa ei minunkaan budjettia kaada. Olen kokeillut tätä nyt pari kertaa ja ollut aika tyytyväinen, joten ajattelin vinkata teillekin. Varsinkin ensimmäisellä kerralla huomasin, että naamio putsasi aika kivasti ihohuokoiset nenässä. Se saattoi johtua myös siitä, että pidin naamiota ylipitkään ja siinä ajassa naamio imi ihosta kaiken rasvan, mutta mitään pelottavaa ei tapahtunut ja kosteustasapaino palautui suosikkirasvallani Sensailta. :)

Itse ostin naamion Viru-keskuksen Kaubamajasta, mutta huomasin, että tätä oli myynnissä myös Eckerö Linen Tax Free -myymälässä. Nyt kun saunaa ei vielä ole, niin naamio on aika hyvä keino pitää naama kuosissa, vaikka se välillä unohtuukin. Mutanaamiosta puheen ollen haluaisin testata myös GLAMGLOW-merkkistä mutanaamiota. Siitä oli taas Gloriassakin maininta, mutta en vaan ole saanut vieläkään aikaiseksi ostaa. Naamiolla on tosin hintaakin 15 kertaa enemmän kuin Puhas Looduksella, joten sitä odotellessa tämä hoitaa homman! :)

Onko teillä kokemusta jommasta kummasta merkistä?

P.S. Ainiin, laitan kohta joitain juttuja myyntiin huutonettiin ja ehkä vielä blogikirppikseen samat, joten pysykää kuulolla! :)

6 kommenttia:

  1. Jaha, tänään taitaa olla kasvojenhoitopäivä. Onkin taas aikaa viime kerrasta kun on tullut käytettyä kasvonaamiota. Mikähän siinä on että aina unohtuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samaa mäkin olen miettinyt! Pitäisi varmaan merkitä sekin kalenteriin... ;)

      Poista
  2. Glamglown valkoinen naamio on aivan loistava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, kiitos vinkistä, oli pakko käydä heti lukemassa siitäkin! :) Onko sen ja sen toisen suurin ero siinä, että mutanaamiota voi käyttää 1-2 kertaa viikossa kun taas valkoista vaikka päivittäin tai aina tarvittaessa, vai...?

      Poista
    2. Se musta on aika kuoriva, joten en sitä käyttäisi kuin juurikin 1-2 kertaa viikossa. Valkoista käytän tarpeen mukaan useamminkin ja vain paikallisesti esim. T-alueelle :) Valkoinen tuntui myös omasta mielestäni tehokkaammalta ja miellyttävämmältä kasvoilla.

      Poista
    3. Ok, kiitos kommentistasi ja lisäinfosta! :) Täytyy varmaan pistää jossain vaiheessa tilaukseen.

      Poista

Mahtavaa, että päätit jättää kommentin! Piristät päivääni! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...