tiistai 21. toukokuuta 2013

What doesn't kill you makes you stronger!



Hei kaikki ja kiitos kaikista kommenteista edellisiin postauksiin liittyen. Olen lukenut ne kaikki, mutta en haluaisi lähteä hämmentämään soppaa yhtään enempää. Blogitaukoa voisin pitää vielä pidempäänkin, koska nyt on superkiire ja väsymys, mutta täällä on käynyt sellainen kuhina, että oli pakko tulla sanomaan välissä edes jotain. Rehellisesti sanottuna, en tiedä mistä aloittaa....

Mä olen edelleen pahoillani jos olen loukannut jotakuta tai tahtomattani provosoinut teitä. Mä en pyri olemaan hajuton ja mauton bloggaaja, enkä sano tätä siksi, mutta oikeassa elämässä pyrin välttämään konfliktitilanteita viimeiseen asti. Senpä takia toivoisin, että asian voisi antaa jo olla. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että joku on oikeassa tai toinen väärässä, vaan että jokainen voi olla mitä mieltä ikinä haluaa, tätä keskustelua ei vaan enää jatketa. Sopiiko?

Koska en ilmeisesti ole rautarouva, niin myönnän, että ikävämpien kommentien kuuleminen ei tunnu kivalta. Siitä huolimatta olen aina kannustanut keskusteluun ja juuri siksi julkaisen kaikki kommentit (toisin kuin jotkut toiset blogit) ja annan myös anonyymien kommentoida (tämänkin saisi blogiasetuksilla muutettua). Ihmisenä olen aina ollut äkkipikainen ja sanavalmis. Yritän kuitenkin iän kanssa löytää sisäisen munkkini ja olla itsekin provosoitumasta liikaa. Ei todellakaan pitäisi loukkaantua tuntemattomien ihmisten kommenteista, mutta ihmisjärki ei ohjaa tunteita, sen sijaan tunteet välillä ohjaa järkeä.....sehän me varmaan kaikki tiedetään. Jos olen tunnemyrskyssä ilmaissut itseni väärin tai tullut väärin ymmärretyksi, niin pahoittelen sitäkin. Mun ainoa toive on se, että anonyymit jättäisi jonkun nimimerkin. Se ei kerro teistä mitään, mutta se tuntuu henkilökohtaisemmalta ja reilummalta.

Tämän fiaskon jälkeen, joka lähti siitä, että halusin olla tunnollinen bloggaaja ja ajastin pari nopeasti kirjoitettua kommentia bloggeriin, en enää tiedä miten päin olla ja miten innostua bloggailusta uudestaan. Mulla ei ollut harmaintakaan aavistusta siitä, että täällä on niin paljon lukijoita. Mulla ei ollut harmaintakaan aavistusta siitä, että kommenttitulva on näin suuri juuri elämäni tylsimpään postaukseen liittyen. Mulla ei ollut aavistustakaan siitä, että kävijämäärät kasvavat eniten, juuri sinä päivänä kun en tee blogille mitään. Ja mulla ei todellakaan ollut käsitystä siitä, että joku pitää mua julkisuuden henkilönä tai stalkkaa. Mä olen samaan aikaan otettu, mutta myös järkyttynyt.

Mä olen aloittanut blogini about 2,5 vuotta sitten, jolloin päätin, että kerron itsestäni mahdollisimman vähän ja keskityn tyyliasioihin. Se ei johdu siitä, että olisin julkkis tai mulla on luurankoja kaapissa, vaan siitä, että halusin jättää työnantajille, perheelle, ystäville ja tutuille mahdollisuuden pysytellä poissa sosiaalisesta mediasta. Olen edelleen sitä mieltä, että jokaisella pitää olla mahdollisuus valita ja jos kerta mut tunnistetaan jo kaupungilla, niin minähän jo nyt asetan tietyt ihmiset ikävään asemaan, mikäli he tulevat nähdyksi kanssani. Sille nyt ei enää voi mitään, mutta täytyy varmaan katsoa vielä useammin peiliin jatkossa.... ;)

Mitä tästä opin, niin on mahdoton jättää oma persoona ja fiilikset pois tekstistä. Enkä ole halunnutkaan sitä tehdä missään vaiheessa. Samalla kun en kerro kaikkea, niin en voi syyttää lukijoita siitä, että te täytätte puuttuvat palaset päättelyllä. Ehkä teitä kiinnostaisi jokin kyselypostaus, niin voitte pommittaa kysymyksillä ja mä voin yrittää vastata parhaani mukaan??

Urakuvioistani voin kertoa sen verran, että olen valmistunut kahdesta korkeakoulusta about samoihin aikoihin kun aloitin blogini ja voitte kenties kuvitella, että matkan varrella on tapahtunut yhtä sun toista. Työelämän ja kahden koulun yhdistäminen ei ollut aina helppoa, mutta mä tein sen koska uskoin koko ajan, että ura on minulle tärkeä asia ja haluan edelleen kulkea tätä polkua. Blogi on minulle harrastus. En halua kokopäiväiseksi bloggaajaksi, mutta jos blogini menestyisi, niin en varmaan pistäisi vastaan. Joskin täytyy miettiä asiaa nyt uudestaan... ;) Tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen tilanteeseeni, joskin väsymys alkaa tuntua ja odottelen kesälomaani.

En halua kaupallistaa blogiani, koska elätän itseni palkallani. Enkä halua mainostaa tuotteita, joita en itse käyttäisi. Kuitenkin, jos Victoria's Secret tai Zara ottavat minuun joku päivä yhteyttä ja ehdottavat yhteistyötä, niin todennäköisesti suostun - joten älkää siinä kohtaa sanoko, että söin sanani!! :) Toistaiseksi mielenkiintoisia projekteja on tullut lähinnä kirjallisuus- ja kirjoituspuolella, eikä ne ole täällä oikeastaan näkyneet.

Kaiken jälkeen, kaikki kunnia bloggaajille! Edelleenkin kyseessä on hemmetin vaikea laji. Ehkä pidempään ja työkseen bloggaavat omaavat tähän jonkun salaisen aseen, mutta mä olen ihan pihalla.... Mä en myöskään hauku tai kadehdi ketään bloggareita, jotka ovat suosittuja, mutta mä olen ehkä sen verran erilainen, että koen inspiroituvani toisenlaisista asioista kuin suuri yleisö. Blogini pyrkii täyttämään tämän aukon ja täällä tuntuu kuitenkin olevan niitä, jotka pitävät jutuistani. Erilaisuuteni taas saattaa johtua siitä, että olen aina ollut, ja tulen aina olemaan, kaksikielinen ja kahden maan kansalainen. Eikä muuten kovinkaan moni tiedä, millaista on, kun olet joka paikassa "vääränlainen". Mutta, mä olen sinut itseni kanssa, enkä pelkää kannustaa Venäjää lätkän MM-kisoissa!!!!! ;) What doesn't kill you makes you stronger!!!



2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä blogista, Elena. Jatka samaan malliin, kuten ennenkin, eli miten itsestä tuntuu parhaalta. Ymmärrän ehdottomasti taas paremmin, miksi jätät omat henkilökohtaiset asiat pois blogista, ja ilman niitä sun blogi on just hyvä sellaisenaan!! :-)
    -sofia

    VastaaPoista

Mahtavaa, että päätit jättää kommentin! Piristät päivääni! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...