perjantai 14. syyskuuta 2012

something new

Olenkin jo aiemmin kertonut, että mä tarvitsen vaatekokoelmaan neuleita, mutta en tiedä johtuuko ikääntymisestä vai mistä, olen alkanut tuntea suurta vastenmielisyyttä kaikennäköisiä tekokuituja ja nukkaantumista kohtaan. Laadukkaiden ja hyvänhintaisten neuleiden löytäminen tuntuu kuitenkin vaikealta.



(kuvat: 9to5chic)

Ostoslistallani on ollut pitkään valkoinen pyöreäaukkoinen neule ja jonkinmallinen neule syksyn trendivärissä eli viininpunaisessa. Löydettyäni vielä konkreettiset kuvat molemmista 9to5chic blogista, himo kyseisiä vaatekappaleita kohtaan on vain kasvanut.


Ja kuinkas kävikään! Yllätyksekseni löysin H&M:n valikoimasta valkoisen cashmere-neuleen, joka vihdon ja viimein rantautui myös Suomen verkkokauppaan, ja viininpunaisen neuleen, jossa ei ole akryyliä, puolet on puuvillaa ja villaa, ja ne lisukkeetkin on ihan omaa makuani miellyttäviä (angora, viskoosi ja 25% polyamidia). :)

Lisäksi olin pitkään suunnitellut ostavani mustan avonaisella selällä varustetun topin/paidan, jota voisi käyttää esimerkiksi mustien housujen kanssa, ja kas, sekin löytyi H&M:ltä. Kyseiset kolme tuotetta olen jo eilen klikannut kotiini pitkästä aikaa, ja tänään tulikin jo viesti, että tuotteet ovat matkalla - jippiii!! :)

Kuinka vaikeeta voi muuten oikeasti olla o-aukkoisten neuleiden löytäminen?!!

2 kommenttia:

  1. Sullahan on käynyt super hyvä tuuri hm:llä!!:) Kaikennäkösiä ja mallisia neuleita tekis täällä mieli..:)
    -sofia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan! Toivottavasti kaikki näyttää luonnossakin yhtä hyvältä! ;)

      Poista

Mahtavaa, että päätit jättää kommentin! Piristät päivääni! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...