maanantai 27. helmikuuta 2012

5-vuotis suunnitelma?

Onko kellään teistä 5-vuotissuunnitelmaa? Ei mullakaan vissiin ole. Ennen tätä päivää, en edes tiennyt, että termiä käytetään muussa merkityssä kuin suunnitelmatalouden vuosisuunnittelussa! Mutta väärässähän mä olin....

Tilanne meni näin:


Lääkäri: "Verenpaineesi on hyvä, hyvä niin."
Minä: "Kiva, kiva, mulla onkin ollut aina ennen alipainetta...."
Lääkäri: "Sinullahan on pian synttärit! ---- Et ole ajatellut lapsia hankkia tässä lähiaikoina?"
Minä: "Joo, en ole ajatellut."
Lääkäri: "Sun kyllä kannattaisi miettiä jokin 5-vuotissunnitelma."
Minä: "Ööö, joo niin varmaan... Mutta mä olen vasta valmistunut reilu vuosi sitten ja mä haluan tehdä töitä ensin..."
Lääkäri: "Joo, no silloin saakin kyllä jo paljon paremmat päivärahat. Mutta kyllä työnantajat on nykyään tottunu, että sun ikäiset nuoret naiset hankkii lapsia, se on ihan normaalia! Ja äitiyslomalla saa ihan hyvää korvausta, Suomessa on asiat järjestetty niin hyvin."
Minä itku kurkussa: "Ahaaa...."
 

Kun kuulin viime viikolla Victorian vauvasta, olin omaksi yllätyksekseni todella innostunut aiheesta. Tämänpäiväisen jälkeen, menemättä yksityiskohtiin, mulla meinasi oikeesti itku päästä ja pääsihän se naurun seassa kotiin päästyäni. Mikä siinä oikeastaan edes muuttuisi, vaikka hankkisi lapsia? Etsipä tästä kuvasarjasta 5 eroavaisuutta...


Mutta silti, joten mua ei nyt nappaa tämä ajatus. Pahinta tässä on se, että mä alan olla virallisesti vanha. Mä täytän vajaan 2 viikon päästä 27v. ja mä taidan olla virallisesti siinä iässä, että lääkärit kokee heti tilaisuuden tullen tarpeen valistaa mua aiheesta. Mä haluaisin suhtautua lapsiin kuten normaalit ihmiset, mutta miksei lapset ja niiden hankinta herätä mussa tällaisia tunteita?


Ei. Tämänpäiväinen kokemus kyllä osoitti, että mä en ole valmis äidiksi ainakaan vielä. Vuosia olen siirtänyt asiaa sillä verukkeella, että ensin täytyy täyttää vaatehuone asusteilla, joihin mulla ei lapsellisena olisi enää varaa, mutta mitäs sitten kun mittari tikittää, vaikkei haluaisi ja vaatehuone alkaa täyttyä? Entä muut ihmiset? Voiko tälläistä päätöstä, hankkiako vai jättääkö hankkimatta, tehdä muiden puolesta, eikös jokainen lapsia haluava ansaitse tilaisuuden?


Entä muistatteko sen Sinkkuelämää jakson, jossa Miranda jää yksin seisomaan kadulle vauvakopan kanssa, kun muut päättää extempore hyppää taksiin ja lähtee shoppailee? Mä olen aina kokenut syvällä jossain tuskaa Mirandan puolesta, enkä voi edes kuvitella, miten tärkeää, on että siinä tilanteessa olisi joku ystävä lähellä, kenelle puhua! Ja drinkki, hehe... ;)


Kaikki ne, joilla on lapsia sanovat, että se on sitten ihan eri asia, kun sen lapsen ja kaikki on sen arvoista ja blablablaa....mutta miten siihen tilanteeseen pääsee, ilman että tarvitsisi jäädä pois töistä, menettää viimeisetkin rippeet sosialisesta elämästä, synnyttää, käydä jatkuvasti lääkärissä, kokea sitä kipua, jota en halua edes pahimmissa painajaisissani kuvitella jne. Onhan se lapsi ihme (älkää ymmärtäkö väärin), mutta mä harmittelen vaan sitä, ettei mun pää ja kroppa ajattele samalla tavalla kuin yhteiskunta!


Ja miten mä muka ikinä kestäisi sitä hössötystä ympärillä ja sitä, että saisin pyytämättä neuvoja jokaiselta, miten lapsia tulisi kasvattaa jne, kun en ole neuvoista enkä lapsista välittänyt vaippaikäisestä asti? Mä voin niin kuvitella, sen tilanteen, kun olisin jossain babyshowerissa ja mun olisi pakko esittää sairaan innostunutta, kun samaan aikaan tekisi mieli juoda drinkki tai hypätä auton alle (Mirandaa jälleen siteeraten)....?


Että sellaista! Multa meni nyt tänään ihan täysin pasmat sekaisin, eikä edes maksanu kuin 124,59€ euroa! Mä toivon, että huomenna en enää edes muista koko juttua, muutaman vuoden päästä voin nauraa tälle mun postaukselle, kukaan äiti ei loukkaantunut tästä, koska se ei ollut tarkoitus, ja mä toivon, että luonto tai kohtalo päättää jossain vaiheessa mun puolesta, mitä ikinä päättääkin....

Mutta jotta, en täysin harhautuisi muotiblogissani väärille teille, niin sanottakoon nyt, että kyllä ihanilla vaatteilla ja kuvilla saa tästäkin aiheesta vähän värikkäämmän! Ja jos mä nyt vihdoin saisin sen ihanat Celinen laukun, niin ei tartte sitten kymmenen vuoden päästä kantaa vaippoja missään eko-kangaskassissa.... ;)

22 kommenttia:

  1. Siis oh my god, kuinka törkee lääkäri!!! Muo niinku ärsyttää, et kaikki ajattelee, et lapsi on jotenki automaatio ja ilman muuta kaikki naispuoliset henkilöt haluu lapsii. Ne joil ei oo lapsii on surullisii, säälittävii ja niiden elämä on tyhjää. Mun mielestä nykyään on ok sanoo, jos ei haluu lapsii. Mä en haluu lapsii! Naimisiin kyl haluisin, mun mielestä nää kaks asiaa ei poissulje toisiaan. Mut joskus jos sanon ton asian, niin monet sanoo, et kyl sä sit vanhempana haluut. Juttu on se, et oon kuitenki jo 27v., mul ei oo ikinä ollu vauvakuumetta ja yks mun hyvä ystävä sai just lapsen ja ku kävin kattomas sitä lasta, ni ajattelin, et jee, kiva sil mun kaveril, et se sai tollasen nyytin, mut mitään muita viboja se ei mus herättäny. Sä oot siteerannu paljon Mirandaa, mä siteeraan nyt Samanthaa: mä rakastan itsenäni enemmän! Samantha tosin rakasti enemmän itseään kuin Smithiä, mut mä rakastan niin paljon itseäni, tiedän mitä haluun ja mist tykkään ja tähän kaikkeen ei kuulu lapsi. Ja hauska juttu on se, et kaikki jotka tuntee mut, ymmärtää muo täydellisesti:D Tunnen itse asias monta ihmistä monista eri ikäluokista, jotka ajattelee mun kanssa samalla tavoin. Mutta ilman muuta toivon, et ne jotka oikeesti haluu lapsii onnistuis tavoitteessan. Enkä siis missään nimessä oo lapsellisia perheitä vastaan. Tulipa pitkä vastaus.

    VastaaPoista
  2. Hengitä syvään ja rauhoitu. Kyllä se siitä.
    --- Ja kyllä sen sitten tietää kun aika on ;)
    nimim. "Kaksi lasta ja vaatekaappi"

    VastaaPoista
  3. Meillä asia on niin päin, että minä haluaisin lapsia, mutta mies ei. Mulla on tilanne se, että jos haluan lapsia, ois ne tehtävä nyt. Miehellä on jo ennestään lapsia eikä hän tahdo enempää seuraavaan 10 vuoteen. Mä en taas silloin enää varmasti voi saada lapsia, vaikka mies muuta väittää. Nyt sitten painoilen asian kanssa, haluanko tämän suhteen vai lapsen? Varmaan taidan siitä lapsihaaveesta luopua, en jaksa edes uskoa, että löytäisin mistään muuten yhtä ihanaa miestä :D

    VastaaPoista
  4. olipa ikävästi sanottu:( jokaisella omat valinnat:)-sofia

    VastaaPoista
  5. Noh, itselläni on korkeakoulutus, hyvä työkokemus, loistava mies, kaapissa chanelia, hermèsiä, vuittonia, you name it sekä kaksi lasta.
    Mutta jokainen tekee omat valintansa. Mieli voi muuttua vaikkapa vuodessakin.

    VastaaPoista
  6. Jaan ajatuksesi :) -a

    VastaaPoista
  7. Hih, ainakin yksi YTHS:n lääkäri hokee tota 5-vuotissuunnitelmaa kaikille alkaen 18 vuotiaasta :D

    VastaaPoista
  8. Tiedän tunteen, en vain tunne olevani äiti-tyyppiä, ainakaan toistaiseksi. Enkä ymmärrä miksi minun pitäisi hankkia lapsia koska joku muu on sitä mieltä että jokaisen naisen tulisi hankkia lapsia, että se on jotenkin naisen "tehtävä" ja nainen ei ole nainen ilman lapsia. Onko näillä ihmisillä koskaan tullut mieleen että jos ei tunne itseään valmiiksi lapsia hankkimaan niin millaiset olot lapsella on jos sellainen on muiden asettamien paineiden vuoksi hankittava? Ehkä minä vielä muutun ihmisenä niin että voin kuvitella itseni äidiksi, tai sitten en. Jännä miten äiti-ihmiset ottavat usein lähes henkilökohtaisena loukkauksena sen jos sanoo että itse en ehkä koskaan tule hankkimaan lapsia.

    -T

    Ja kyllä, tiedän että lapsen saaminen ei ole aina itsestäänselvyys, lasta ei "hankita", mutta ymmärtänette pointin kuitenkin.

    VastaaPoista
  9. Kiitos, että kirjoitit avoimesti aiheesta. Ajattelen tällä hetkellä asioista hyvin samalla tavalla kanssasi. Onneksi voimme kaikki päättää itse omasta elämästämme, sillä vain niin voimme olla onnellisia. Kiitos persoonallisesta blogistasi, jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
  10. Uskomatonta, että lääkäri kysyi tollaista.. kunnon bullshittiä.. kaikkien a ja ö on se, että sä tuut siihen pisteeseen, että haluan lapsen ja piste.. sit on vaihtoehtoja.. muuten ei ole mitään järkeä.. kaksosten äitinä voin sanoa, että lapset ovat mahtavia, mutta myöskin se tarkoittaa paljon töitä.. kaappi on edelleenkin täynnä ja kokoajan kasvaa, mutta oma aikaa on vähän.. ;) älä missään nimissä ottaa stressiä tyhmän lääkärin takia..

    VastaaPoista
  11. ihana postaus <3 ja samaistun niin suhun. ite tosin oon 24. sä vaikutat niin herttaiselta tyypiltä! kaikkea hyvää sulle <3 - S

    VastaaPoista
  12. Moi! Ekaa kertaa taalla blogissasi ja heti tormasin nain mielenkiintoiseen aiheeseen... :-)

    Itselleni lapsen halu tuli suuren ulkopuolisen elamankokemuksen myota ihan yhtakkia kun olin 29v. Kolmekymppisena mulla oli sitten jo vauveli, ja nyt 39v mulla on 3 lasta. Enka ollut ikina ollut lapsista kovin kiinnostunut tai mitenkaan kovin aidillinen tyyppi, enemman vaan uraani keskittynyt aika itsekeskeinen matkusteleva "kosmopoliitti", joka ajatteli etta ehka lasten aika on joskus myohemmin. Katson asiaa hieman toisesta nakokulmasta ehka...silla mielestani oli ihan hyva etta laakari mainitsi asiasta. Niin moni nainen tietaa etta haluaa lapsia sitten joskus ja lykkaa sita suunnitelmaa kun ei koskaan tunnu olevan sopiva aika. Ja sitten kun lopulta jossain neljankympin hujakoilla herataan paniikissa, on raskaaksi tuleminen tullutkin hyvin hyvin vaikeaksi ja raskauden riskit kasvaneet eksponentiaalisesti.

    Viimeista lasta odottaessani olin 38, ja ultraaja sanoi minulle etta toivoo taman olevan viimeinen lapseni koska riskit ovat jo niin korkeat. Joku olisi saattanut loukkaantua tuosta sydanjuuriaan myoten, mutta mina otin sen ihan asiallisena kommenttina. Nykyajan vanhempien synnyttajien trendi on epaterveellinen, seka lapsille etta aideille.. Mina huomasin itsestani kuinka paljon paremmin jaksoin vastasyntyneen kanssa silloin kolmekymppisena, ja kuinka paljon paremmin kroppani palautui synnytyksesta.

    Ja loppukommentiksi sanon viela: En tosiaankaan ole sita mielta etta naiseuteen kuuluu automaattisesti aitiys - eika aitina oleminen ole ainoa onnelliseksi tekeva asia. Pointtini oli se vaan, etta asiaa on hyva ajatella ja ottaa omista tekemisista ja tekematta jattamisesta vastuu!

    VastaaPoista
  13. Onpa ollut tökerö lääkäri :(. Ei kannata ylianalysoida tätä asiaa omassa päässään. Lapsen haluaminen on luonnollinen asia ja luonnollista on sekin, mikäli lasta ei halua. Sulla nyt ei todellakaan ole mitään kiirettä tämän asian kanssa. Toisaalta, jos haluaa lapsia ja se oikea mies on rinnalla, niin turhan pitkään ei kannata suunnitella ja plänätä, että mihin väliin se lapsen saanti parhaiten sopisi...Lapsia kuitenkin nimenomaisesti saadaan, heitä ei hankita. Itse tapasin mieheni juuri 27v.-synttäreideni kynnyksellä ja ensimmäinen lapsi meille syntyi 2009, kun olin 31v. Nyt odotamme toista lasta kesällä syntyväksi.

    Erittäin hyvä pointti kuitenkin tekstissäsi on se, että olet vasta valmistunut ja haluat tehdä ensin töitä vähän aikaa. Omalla kohdallani äitiysloman teki helpoksi omalta osaltaan myös se, että äitiyspäiväraha (joka lasketaan äitiyslomaa edeltävistä tuloista), oli suhteellisen hyvä - oli kivaa kulkea vauvan kanssa kaupungilla ja istua kahviloissa ystävien kanssa. Minulla siis oli onni omata myös ystäviä, joille syntyi lapsia samana vuonna.

    Pakko vielä mainita, että omat ekat Louboutinit ostin itselleni, kun palasin äitiyslomalta töihin ;-). Sittemmin on vaatehuoneen hyllyille ilmestynyt monta monituista Vuittonia, joille olen sydämeni menettänyt. Ihana 2v tyttäreni jostain syystä osaa sieltä hyllyltä napata lähempään tarkasteluun aina nämä kalleimmat merkkikamat ;-D. Hän osaa ja ymmärtää jo sen verran, että hyvin kauniisti käsittelee äidin laukku- ja kenkäaarteita.

    VastaaPoista
  14. Huhhuh, jopas täällä on kommentteja!!! :) Vastailen nyt näin yhdellä viestillä kaikille, kun samasta aiheesta tässä puhutaan...

    Kiitos näin runsaista kannanotoista suuntaan ja toiseen ja kiitos kehuista ja kannustuksesta ja kaikesta muusta!! Kommentit ovat saaneet mut miettimään asioita oikein todella, enkä tässä kohtaa vielä osaa muodostaa mielipidettä tai kertoa, mitä mä nyt ajattelen....

    On mahtavaa kuulla teistä, jotka ovat samassa tilanteessa ja helpottavaa tietää, ettei paini yksin näiden asioiden kanssa! Yhtä hienoa on kuulla teistä upeista naisista, jotka olette saaneet elämässänne kaiken, mistä vaan voi uneksia: työn, vaatekaapin, mutta myös perheen!

    Mä olen teidän kaikkien kanssa samaa mieltä ja oli hyvä, että tässä tuli korostettua sitäkin asiaa, että lapsia ei hankita vaan ne saadaan, jos saadaan. Ja että myös lapselliset naiset hyväksyvät asian, että kaikki eivät lapsia halua.

    Kuten postauksessani kerroin, mä toivon, että munkin kohdalla asiat jossain vaiheessa loksahtavat paikalleen, tai mä loksautan ne itse paikalleen, mutta kävi niin tai näin, mä toivon myöskin, että musta tulee isona ihminen, joka on tyytyväinen omiin valintoihinsa, ihminen, joka hyväksyy toisen valinnat ja ihminen, jota ympäröiden toiset, yhtä ymmärtäväiset ihmiset...

    Kiitos vielä hienosta viestiketjusta, joka tänne saatiin. Uskon, että jokainen tämän alusta loppuun lukenut sai itselleen jotain irti. Täytyisi oppia, että ihmiset innostuvat näistä aiheista enemmän, kuin mun perushömppäjutuista, mutta mulla ei ole mitään muutakaan paikkaa, missä niitä juttuja käsitellä, joten koittakaa kestää ja pysytellä matkassa mukana! Kiitos, kun paljastitte palan myös itsestänne!

    Elena :)

    VastaaPoista
  15. Olen yli kolmekymppinen enkä ole koskaan halunnut lapsia. Muistan jo pienenä miten useimmat samanikäiset leikkivät vauvanukeilla, mutta minä pidin Barbienukkekokoelmallani muotinäytöksiä vauhdikkaan discomusan säestyksellä :D Minusta vauvanuket olivat lähinnä pelottavia. En osaa olla luonnollinen lasten seurassa, tosin minun tuttavilla niitä ei kovin montaa edes ole ja silloinkin jos nähdään niin tulevat meille tai mennään jonnekin muualle, koska haluavat vapaata kotoa lapsiperheen arjesta ja ajatella jotain ihan muuta välillä, omien sanojensa mukaan.

    Kukaan ei ole onneksi painostanut millään tavalla, kaikki ovat aina luonnollisesti ajatelleet minut ja mieheni menevänä urapariskuntana jonka elämään ei mahdu "riippakivet" kuten lapset, ja minun vanhemmat ovat vaan iloisia siitä ettei lapsillaan ole lapsia jotteivät joutuisi lapsenvahdeiksi vaan saavat elää omaa elämää, matkustella ja nauttia :)

    Olisit sanonut sille lääkärille että tule pois sieltä 50-luvulta, ja että täällä länsimaissa nainen saa olla itsenäinen eikä tavitse olla mikään synnytyskone. Maailmassa on liikakansoitusta muutenkin, eikä moni haluaisi jättää jälkikasvujaan sellaiselle pallolle jossa ei kohta riitä edes ruokaa kaikille, ja ympäristöpakolaisuus tulee myös olemaan väistämätön asia.
    Jos haluaisin lapsia, niin todennäköisesti adoptoisin kodittomia ja hylättyjä, esim. Kiinasta.

    -L-

    VastaaPoista
  16. Asia postaus! Mä oon aina myöskin ollut sitä mieltä, etten hankkisi lapsia. Ne eivät vaan (ainakaan tällä hetkellä) tunnu mun mielestä "oikealta". Enkä oo ikinä oikeen myöskään ollut mikään kauheen lapsirakas ihminen :D.

    Oon kai pinnallinen mutta oon aina ajatellut, että haluun tehdä paljon töitä, juhlia, matkustella sekä tietenkin ostella itselle kaikkea kivaa! Siinähän se lapsi olis vaan tiellä! ;). Eikä mun kenelläkään kavereillakaan oo vielä lapsia (onneks :D). Tosin eihän sitä koskaan tiedä, itekkin täytän "vasta" 26 :D.

    Mua alkoi joskus edellisessä suhteessa aina suunnattomasti ahdistaa kun exä aina silloin tällöin alkoi puhumaan lapsista ja sanoi haluavansa niitä. Samoin äiti myös joskus otti puheeksi, että kun mun pitäis löytää mies ja alkaa miettimään lasten hankkimista..! Wtf :D

    VastaaPoista
  17. Annika, joo se mies vois olla aika olennainen, mutta nykyään ei enään niin pakollinen, osa tätä kokonaisuutta! Onneksi sulla on vielä vuoden verran enemmän peliaikaa kuin mulla, otahan siitä kaikki irti!! ;)

    VastaaPoista
  18. L, mäkin voisin miettiä adoptiota, ymmärrän pointtisi muuten ihan täysin! Hauska tuo sun nukketarina, mä olin ihan samanlainen! Ja itseasiassa mulla oli tasan kaksi Barbia, koska tykkäsin enemmän eläimistä ja eläinpehmoista... :)

    VastaaPoista
  19. On muuten aika jännä juttu että vapaaehtoisesti lapsettomia pidetään yleensä niin pinnallisina ja itsekkäinä, mutta eräs ystäväni kommentoi hyvin jonkin aikaa sitten; itsekkäimpiä ihmisiä joita hän oli tavannut, olivat hänen perheelliset tutut jotka puhuivat vain vauvojensa ja lastensa asustamisesta, että mitä kalliita merkkikuteita näille pitäisi mistäkin saada ja että miten saada oma asu matchaamaan vauvan asuun että sitä kelpaa esitellä kaikille, ja että näkyykö lasten vaatteiden merkit varmasti valokuvissa.
    Eli jos tuo oman lapsen ns. asusteena pitäminen ei ole pinnallista ja itsekästä, niin mikä sitten? :D

    -L-

    VastaaPoista
  20. :-D Eikö toi aiemmassa blogipostauksessa oleva Natalie Schuterman ole juuri hyvä esimerkki tässä lapsen asustamisessa, eli on pukenut 12-13 vuotiaan tyttärensä luksusmerkkiputiikkinsa mannekiiniksi ja tyttö kirjoittaa muotiblogia, toden näköisesti äitinsä sanelemana.
    -krisse

    VastaaPoista
  21. "Noh, itselläni on korkeakoulutus, hyvä työkokemus, loistava mies, kaapissa chanelia, hermèsiä, vuittonia, you name it sekä kaksi lasta."

    ^
    PS. Aivan uskomatonta muuten että joku listaa jotain tuotemerkkejä kuten Chanelit, Hermésit ja Vuittonit ensin, ja lapsensa vasta listansa viimeisenä... joten ton viestin täytyy oikeasti olla huono provo.

    VastaaPoista
  22. Hei kaikki!

    Kylläpä tämä aihe on herättänyt keskustelua! :)

    No mutta, se on tässä kirjoittamisessa parasta ja pahinta, voi sanoa mitä ajattelee, kun kirjoittaminen on helpompaa, mutta kun äänenpainoja ei ole, eikä kasvojen liikkeitä näe, niin kaikki voidaan ymmärtää niin monella tavalla! Sovitaanko niin, että ei aleta väittelemään lapsista ja laukuista? Kummassakin on omat hyvät puolensa ja mulle tulee paha mieli, jos aiheutan kränää täällä blogin puolella, sorry kaverit, mutta oli pakko avautua maanantaina... :)

    Ihanaa viikonloppua kaikille perheiden ja shoppailujen parissa! ;)

    VastaaPoista

Mahtavaa, että päätit jättää kommentin! Piristät päivääni! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...